THE BEATLES: Let It Be… Naked

Kaikkien aikojen pop-yhtye olisi ansainnut paremman testamentin kuin mitä keväällä 1970 ilmestynyt Let It Be oli. Itse asiassa The Beatles leimasi kellokorttinsa äänitehtaallaan tyylillä levyttämällä jousenlaulukseen kesällä 1969 upean Abbey Roadin, mutta historia vääristyi, koska varastohyllylle lepäämään nostettu Let It Be -projekti julkaistiin vasta toista vuotta kivuliaan synnytysvaiheensa jälkeen, ikään kuin Fabsien viimeisenä työnä.

Let It Ben suhteelliseen epäonnistumiseen oli syynsä. Yhtyeen keskinäiset välit olivat aallonpohjassa tammikuussa 1969 kun "takaisin perusasioihin" -tyyppinen projekti alkoi. Innostusta löytyi lähinnä Paul McCartneylta, joka myös toi harjoituksiin tulevan levyn parhaat biisit. Etenkin sielukkaat balladit Let It Be ja The Long And Winding Road olivat materiaalia, joka on sittemmin siivittänyt monen vähäisemmänkin vokalistin taivalta.

McCartneyn ja Lennonin maineikas lauluntekokumppanuus oli tuossa vaiheessa enää kulissi, joskin sattuma korjasi vielä pientä satoa; Lennonin "Everybody had a hard year" -kehitelmä istui loistavasti Maccan riuskan rock-biisin I´ve Got A Feelingin loppuun. Huonoissa kantimissakin The Beatles rokkasi yhä vakuuttavasti, se kuuluu myös One After 909 -laulusta, jo Liverpoolissa kirjoitetusta rokista, joka oli arvatenkin elvytetty ohjelmistoon koska se istui "takaisin juurille" -ideaan. Biisille oli kysyntää myös siksi, että Lennonin vielä valkokantisella The Beatles -tuplalla kukoistanut luovuus oli päässyt nuupahtamaan. Kun Across The Universekin oli levytetty jo vuotta aiemmin, ainoa tuore Lennon-originaali oli Dig A Pony, joka ei kuulu hänen ikimuistoisimpiin saavutuksiinsa. Paras Johnin tuossa vaiheessa pyörittelemä uutuus oli Yokon inspiroimana kirjoitettu tunteikas blues-pala Don´t Let Me Down, joka aikanaan jätettiin albumilta pois ja julkaistiin vain Get Back -singlen kääntöpuolella. Nyt virhe on tajuttu korjata ja kun vastaavasti kaksi John-johdannaista täytepalaa (Maggie Mae ja Dig It) on raakattu pois, levyn yleisilme on kohentunut.

George Harrisonilla oli tarjolla monia lauluja, mutta varsinaiset ässäbiisit päätyivät muille levyille. For You Blue on mukava blues-pastissi mutta ei sen enempää. I Me Mine rokkaa napakasti mutta on numerona kovin suppea.

Yleisen apatian vallitessa lukemattomista otoista koostunut projekti jäi keväällä 1969 hyllylle, kunnes maineikkaan tuottajan Phil Spectorin kanssa Instant Karma -soolosinglen tehnyt Lennon teki miehelle tarjouksen, josta tämä ei voinut kieltäytyä. McCartneylle asiaa ei alleviivattu ja tämä kauhistui kuultuaan Spectorin lisänneen jousia ja kuoroja omille ässäbiiseilleen. Siinä muodossa levy kuitenkin kirjoitettiin vinyyliin ja iskostutettiin kuulijoiden mieliin. Nyt julkaistu spectoriton versio on osapuolten mukaan lähellä ajatusta, joka nelikolla alun perin albumin suhteen oli; tanakkaa livesoitantaa vailla studiokikkailua.

Let It Be…Naked korostaa erityisesti sessioihin kutsutun kosketinsoittaja Billy Prestonin keskeistä osaa, kun hänen hienot suorituksensa eivät hautaudu Spectorin äänivalliin. Kaikki levyn biisit eivät normaalikuuntelussa eroa dramaattisesti vanhoista versioista, mutta kyllä eroja löytää, jos niitä haluaa etsiä.

Onko Naked parempi kuin vuonna 1970 julkaistu Let It Be? On se, kiitos uuden miksauksen ja kappalevalikoiman, vaikka kyseessä ei Graalin maljan löytymisen mittainen tapaus olekaan. The Beatlesin loppukauden viiden tähden sarjaan levy ei tällaisenaankaan yllä, mutta kiinnostavana jälkikirjoituksena se toimii.