THE BEATLES: Love

THE BEATLES
Love
Apple

John Lennon päätyi sitten lopulta kammoamaansa Las Vegasiin. Ja tarinan mukaan vielä George Harrisonin avittamana. George nimittäin ehti olla mukana tukemassa alkuideaa, joka johti lopulta siihen, että Cirque Du Soleil -ryhmän kesällä startanneeseen Las Vegas -esitykseen miksattiin alkuperäistä The Beatles -musiikkia uuteen muotoon tuottaja George Martinin ja tämän Giles-pojan toimesta.

Mikäpä siinä, sellaisenaan hieno ajatus, mutta toisen tason juttu onkin sitten se, että miksaus julkaistaan megaluokan äänitteenä ja väittäen, että käsissämme on muka ”uusi The Beatles -albumi”. Älkää nyt viitsikö, aprillipäivä ei voisi paljon kauempana olla, mutta markkinoinnin ihmeellisessä maailmassa mustakin pestään helposti valkoiseksi. Lähimmäksi ”uuden” käsitettä levyllä pääsee ehkä While My Guitar Gently Weeps, jonka demoon George Martin on onnistuneesti kirjoittanut jousisovituksen, kuten silloin joskus.

Kieltämättä Love-levy hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kuulijaa, se kiehtoo ja tuo hymyn huulille, kuten The Beatlesin musiikilla on tapana. Muistatte varmaan, kuinka jännittävää yhtyeen yhdentoista vuoden takaiselta comeback-videolta Free As A Bird oli bongata viittauksia vanhoihin kappaleisiin. Lovea voi aluksi kuunnella samaan tapaan, vaikkapa yrittäen laskea kaikki Strawberry Fields Foreverin loppuhuipennukseen ahdetut tutun kuuloiset elementit.

Varsinainen Stars on 45 -tyyppinen biisisikermäote on viisaasti kuitenkin vähäistä ja se kulminoituu Drive My Car/The Word/What You´re Doing -yhdistelmään. The Wordin iskusäettä ”say the word love” ei outoa kyllä ole nostettu levyn toistuvaksi teemaksi, kuten tällaisilla ”soundtrackeilla” usein on tapana. Toisaalta pian kotiteknologia on kehittynyt siinä määrin, että jokainen voi tehdä oman The Beatles -miksauksensa, ja omassani ”say the word love” -fraasia toistetaan mantrana kuin ”number nine” -sanoja konsanaan Revolution 9:lla. Tavallaan tuo aika on jo koittanut ja monia epävirallisia The Beatles -miksauksia on kuultu. Niinpä Love saattaa monessakin mielessä jäädä kuriositeetiksi menneestä ajasta, jolloin levyjä pääsivät miksaamaan vain alan ammattilaiset.

Loven punaisena lankana toimii eri levytysten ainesten yhdistäminen toisiinsa, hyvällä maulla ja oivaltaen, jopa pakollinen ”Ringo’s theme” vetää haikeaksi, kun Goodnightin jouset liittyvät Octopus´s Gardenin lauluraitaan. Hätkähdyttävän hyvin myös Taxmanin kitarasoolo istuu Drive My Cariin ja niin edelleen. Tietä ei kuitenkaan ole kuljettu täysillä loppuun, ja vaikkapa I Am The Walrus ja Help! eivät sanottavasti eroa kiveen kirjoitetuista muodoistaan.

Biisivalinnoissa on pysytty enimmäkseen yhtyeen jälkikaudella, arvatenkin siksi, että vasta Revolverin (1966) myötä levytyksiin tuli kunnolla kerrostumia joita hyödyntää. I Want To Hold Your Handia on terästetty onnistuneesti miksaamalla sekaan beatlemania-konsertin äänitehosteita. Erityisen hyvin Love toimii 5.1.-miksauksena.

Mitähän John olisi tykännyt ajatuksesta? Todennäköisesti kovasti. Veikkaanpa, että hän olisi istahtanut itse miksauspöydän ääreen, olihan miehen yhtenä haaveenaan miksata The Beatles -materiaalia uudelleen. Koko Love-albumin ajatus on jotenkin lennonmaisesti vinksahtanut. Johnin Sun King on jopa käännetty onnistuneesti nurin ja se on saanut nimen Gnik Nus.

Toisenlaisiakin mielipiteitä takuulla löytyy, mutta koska joulu on ainakin teoriassa rauhan ja rakkauden aikaa, jätetään turha kyynisyys rahan ja pakkauksien ajasta sikseen. Tämä musiikki tehtiin alun perin enemmän rakkaudesta kuin rahasta ja sen vuosikymmenien aikana levittämät hyvät värähtelyt ovat mittaamattomat, eivätkä ne tähänkään lopu.

Loveen on helppo langeta. Miksi emme siis kytkisi tietoisuuttamme pois päältä, rentoutuisi, lipuisi alavirtaan ja antaisi levyn lämmittää pimeintä kauttamme? Ja jos sen teho alkaa laantua loppiaisen jälkeen, aina voi kaivaa alkulähteet esille ja palata takuulla pysyvien arvojen ääreen.