THE BEATLES: The U.S. Albums Box Set

Arvio julkaistu Soundissa 2/2014.
Kirjoittanut: Pasi Kostiainen.

Arvio

THE BEATLES
The U.S. Albums Box Set
Universal

Taas uusi Beatles-boksi. Samaa kamaahan tämä on kuin vuoden 2009 sensaatiomaisissa uudelleenmasteroinneissa. Tai vuosien 2004 ja 2006 Capitol-bokseissa. Tai Beatlesien alkuperäisillä britti- ja muun maailman julkaisuilla.

Siis samaa kamaa musiikillisesti. Levyjen keräilijät ja The Beatles -harrastajat tietävät, että tällaisten boksien tapauksessa on melkein yhtä paljon kyse kuorista kuin sisällöstä. Vaikka kyse on cd-julkaisuista, äänitteet on paketoitu samalla tavoin kuin alkuperäiset levyt 1960-luvulla: On sellofaanimuovinen pussi cd:n suojaksi erilliseen pahvikoteloon, lisäksi varsinainen kansi.

Levyn markkinoinnissa on nostettu esiin amerikkalaisnostalgikkojen vanha harmitus siitä, että heidän muistojensa kuulokuvat on ”vääristelty”. Kun alkuperäisiä amerikkalaislevyjä ei ole julkaistu uudelleen, jenkitkin ovat joutuneet kuuntelemaan brittiversioita, eri albumikokonaisuuksia.

Esimerkikkinä tästä kerrottakoon, että Rubber Soulin Amerikan-pakettiin mahtui alun perin kymmenen neljästätoista brittiversion kappaleesta. Lisäksi mukaan tungettiin kaksi laulua Helpiltä.

Oliko tässä järkeä? Ehkä takana oli jonkinlainen teknis-taloudellinen ajatus siitä, että albumi on enemmän myyntihyödyke kuin taideteos. Että myymällä amerikkalaisille lyhyempiä albumeita heille saadaan myytyä enemmän albumeita. Useampia julkaisuja, useampia kassajonoja.

Albumit Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band, Magical Mystery Tour, ”The White Album”, Yellow Submarine, Abbey Road ja Let It Be eivät ole mukana boksissa, sillä Yhdysvaltain-julkaisut olivat jo aikanaan identtisiä brittijulkaisujen kanssa.
Mutta miltä boksi sitten kuulostaa?

No, miten aurinko paistaa? Onko Sikstuksen kappeli näkemisen arvoinen? Miksi ihmisen on hyvä silloin tällöin peseytyä? Ja nukkua?

The Beatles U.S. Albums on musiikillinen itsestäänselvyys. Brittiversioihin tottunutta saattavat levyjen erilaiset kappalejärjestykset tai -valikoimat hämätä. Mutta samaa kamaa ne ovat.

Lisää luettavaa