THE BEATLES: On Air – Live At The BBC Volume 2

THE BEATLES
Live At The BBC Volume 2
Universal

Alun perin vuonna 1994 ilmestynyt Live At The BBC -kokoelma on julkaistu uudelleen jatko-osan kera. The Beatlesin viiden ensimmäisen albumin raidoista koottua pakettia väritetään yhtyeen Hampurin ajoista asti esittämillä covereilla, ja kohokohdista esimerkiksi Keep Your Hands Off My Baby on kuin tehty Lennonin laulettavaksi. Ensimmäistä kokoelmaa kuunnellessa häkeltyy jälleen kerran siitä, miten nopeasti The Beatles kehittyi hyvin markkinoidusta, mutta aikaansa nähden tavanomaisesta popbändistä I’m A Loserin ja Ticket To Riden kaltaisten raakojen, musiikillisten lyhyiden tarinoiden kirjoittajiksi. Ainut harmittava asia kahdessa kokoelmassa on niiden toisiaan syövä yhteinäinen kappalemateriaali. Yhtyeen postimerkkeilijät toisaalta tuskin olisivat antaneet anteeksi niiden julkaisematta jättämistä.

On Air – Live At The BBC Volume 2 koostuu kapeammasta, mutta rockpainotteisemmasta kattauksesta, kaikkien kappaleiden ollessa vuosien 1963 ja 1964 aikana äänitettyjä. Tuplalevy sisältää  37 ennenjulkaisematonta äänitystä. Kappaleista kahta ei ole julkaistu aiemmin yhdelläkään The Beatlesin albumeista. Levyn kohokohdiksi nousevat vereslihalla tulkittu Motown-pastissi This Boy sekä aliarvostettu I’ll Follow The Sun.

Äänenlaadultaan ailahtelevista tallenteista kuulee, miksi The Beatlesia pidettiin 60-luvun alussa yhtenä maailman parhaista livebändeistä. Yhtyeen sisäinen musiikillinen kujeilu ja ronskilla kädellä soitetut coverit välittävät vaihtoehtoisinakin versioina syyn tähän, eikä alkukantainen rock’n’rollin ja rhythm’n’bluesin fuusio mene muutenkaan ikinä pois muodista. Itse esitykset ovat vaihtelevan tasoisia – monet selkeästi parempia kuin albumeilta löytyvät versiot, osa väsähtäneitä (joka toisaalta kääntyy kieroksi huumoriksi pystyyn kuolleella versiolla I Feel Finesta), sekä muutama selkeä huti. Levyjen tähtiä ovat kiistatta vapaasti irrottelevat John Lennon ja George Harrison, joista jälkimmäinen suorastaan leveilee kitaransoitollaan.

Molempien albumeiden parasta antia ovat täydellisestä popmusiikista huolimatta kappaleiden välissä kuultavat lupsakat haastattelut.

JUHO ÄIJÖ

 

Beatles oli vallankumouksellinen bändi jo ennen psykedeliaa, sanoo Fab Fourin BBC-äänitysten kokoaja, aiheesta kolme kirjaakin kirjoittanut Kevin Howlett.

­– Kaikkien mielestä Beatles oli vallankumouksellinen yhtye, mutta yleensä vallankumouksellisuus yhdistetään bändin myöhempään, psykedeeliseen, kauteen. Toki se olikin ennen näkemättömän luova ja vaikutti mittaamattomasti rockmusiikin tulevaisuuteen. Silti olen vakaasti sitä mieltä, että he olivat oikeastaan yhtä vallankumouksellisia jo uransa alussa 60-luvun alkupuolella. He tekivät niin paljon asioita eri lailla kuin kaikki muut.

Millä tavoin uutuus poikkeaa ykkösosasta?

– Yritin saada ykköselle mahdollisimman paljon biisejä, joita Beatles ei levyttänyt EMIlle. Niitä oli 30, kaikki covereita paitsi I’ll Be On My Way, jota Beatles ei levyttänyt, vaan antoi Billy Jay Kramerille. Nyt mukana ei ole monia levyttämättömiä kappaleita, mutta kaksi ääriharvinaista numeroa: ripeästi rokkaava versio vanhasta iskelmäballadista Beautiful Dreamer ja Chuck Berryn I’m Talking ’Bout You, jonka he levyttivät Saturday Clubissa ohjelman normaalista tavasta poiketen täysin livenä. Flunssasta toipuva John Lennon lauloi sen välittömästi bändin ajettua autolla ennätyskylmässä talvisäässä Bristolin keikalta BBC:lle. Mahtava esitys!
– Sitten levyllä on monia eri esityksiä ykkösosalla kuulluista lauluista, kuten Little Richardin Lucillesta ja I Saw Her Standing Theren kaltaisista ykkös-hiteistä, joista BBC-versiot tarjoavat verevästi vaihtoehtoisia tulkintoja.

Palataan jutun alussa esitettyyn väittämään. Mitä Beatles teki toisin kuin kilpailijansa?

– Paul McCartney totesi minulle äskettäin, että päinvastoin kuin kaikilla muilla bändeillä, Beatlesilla oli alusta asti tavallaan neljä nokkamiestä.
George ja Ringokin lauloivat muutaman kappaleen ja kaikilla oli muista selvästi erottuva persoona. Uudella BBC-levyllä on mukana myös sitä valottavia haastatteluja sekä poikien spontaanisti terävää läpänheittoa, jossa he kaikki loistivat.

Uskoakseni juuri sillä oli isompi vaikutus heidän suosioonsa kuin monikaan tajuaa.

– Ehdottomasti! Jostain syystä heidän itsevarmuutensa riitti siihen, että he uskalsivat aina olla oma itsensä eivätkä hämmentyneet nimekkäidenkään haastattelijoiden edessä. Tälläkin levyllä he tekevät koko ajan hyväntuulista pilaa koko homman tärkeydestä. Se hurmasi yleisön.

– Heidän repertuaarinsa oli poikkeuksellisen monipuolinen. He kasvoivat ajalla ennen rock’n’rollia, joten siellä oli iskelmiä, balladeja, ikivihreitä, vaudevilleä, music hallia, kansanlauluja ja mustaa amerikkalaista musiikkia. Esimerkiksi ensimmäiset motown- ja soul-jutut Englannissa kuultiin Beatlesilta. He kaivoivat tuntikaupalla harvinaisuuksia levykaupoista ja Ringo osti jenkkimerimiehiltä countrya. He olivat vinyylifriikkejä ja halusivat intohimoisesti levittää rakastamansa mustan musiikin sanomaa yleisölle.  

Teksti: JUSSI NIEMI