Hyvin tyylikkääksi ja yhtenäiseksi koottu tupla kokoaa David Sylvianin 30 vuoden soolouran kiteytyneimmät jalokivet. Vaikka huomaan tuntevani musiikintekijän tuotannosta enintään viidenneksen, kuvasta tuntuu silti puuttuvan erikoissävyjä ja syrjähyppyjä. Sylvianin harhapolutkin ovat kiinnostavampia kuin monen artistin ydintuotanto. Ulkopuolisia yhteistyökuvioita tosin yhtenäistettiin samalla tavalla Sleepwalkers-albumiksi (2010) vastikään.
Victim Of Stars toteuttaa best of -ideaalin, jossa uusromantikoiksi leimatun Japan-yhtyeen jälkeiset vaiheet muodostavat kronologisesti tiiviin sarjan kappaleita. Ovelasti remiksattua Japan-hittiä Ghosts seuraavat maagiset “bambusessiot” Ryuichi Sakamoton kanssa. Soolokaudellaan Sylvian hyppää Bowien taakse Scott Walkeriin tummin, keskittynein eteerisin lauluin. Rain Tree Crow jatkoi linjaa varovasti rockimmalla bändisoundilla.
Robert Fripp pyysi Sylviania King Crimsonin laulusolistiksi, mutta yhteistyö rajoittui maestrojen kahteen levyyn, joilta Jean The Birdman on sulava aloitus toiselle kaudelle ja levylle. Vuosituhannen vaihteet soolobiisit ovat keskittyneempiä ja verkkaisempia, mutta kaikkea muuta kuin hauraita. Nine Horses -bändiprojektin siivut syventävät Walker-assosiaatiota klubihämyisempään suuntaan, ja sen jälkeen profiili pelkistyy melodisesti ja soitannollisesti paljaimmilleen. Sen pinnalla soljuu Ääni ylhäisessä yksinäisyydessä.