DAVID SYLVIAN: Dead Bees On A Cake

DAVID SYLVIAN
Dead Bees On A Cake
Virgin

Pop-ikoni David Sylvian julkaisi suosionsa huipulla hajonneen Japan -yhtyeen jälkeen kolme sooloalbumia (Brilliant Trees, Gone To Earth ja Secrets Of The Beehive) ja katosi kuvioista. Sylvian ei koskaan tuntunut olevan täysin kotonaan pop-bisneksessä ja ehkäpä hän halusi vanheta kaikessa rauhassa ja poissa julkisuudesta. Nykyään Sylvian asuu Kaliforniassa yhdessä vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana David Sylvian on tullut aina silloin tällöin esiin erilaisten poikkitaiteellisten projektien osallistujana ja muutaman levyn osatekijänä. Dead Bees On A Cake on viime vuonna 40 vuotta täyttäneen Sylvianin ensimmäinen sooloalbumi sitten yli kymmenen vuotta sitten ilmestyneen Secrets Of The Beehiven. Se on kaunis levy, vaikka nimi onkin ruma.
David Sylvianin musiikissa on aina ollut vaikutteita monesta suunnasta, yhtä lailla niin perinteisestä pop-musiikista kuin itämaisesta kansanmusiikista, klassisesta ja jazzistakin. Ennen Dead Bees On A Cakea ei ole kuitenkaan juolahtanut mieleen bluesin liittämistä listan jatkoksi, mutta esimerkiksi Midnight Sun ja God Man ovat kuin Tom Waitsia pumpulissa. Ei siis ole mitenkään kummallista, kun soittajatiedoista löytyy Waitsin luottokitaristi Marc Ribotin nimi.
Siinä missä Secrets Of A Beehive tuntui vähän varovaiselta kokonaisuudelta, on Dead Bees On A Cake rento, varmaotteinen ja kuin tammitynnyrissä kypsynyt kiekko. Sylvianin ääni kaartelee musiikin yllä pehmeänä ja lämpimänä, mutta samaan aikaan etäisenä ja toismaailmaisena. Dead Bees On A Caken äänimaailma ei ole yhtä pelkistetty kuin muutenkin kuin nimensä puolesta jonkinlaiseksi sisarlevyksi mieltyvältä edeltäjällään. Levyn suuri soundi sulkee syliinsä ja kappaleiden kätköissä on pieniä yksityiskohtia aivan jumalattomaksi. Levyn balladeista mieleen painuvat erityisesti I Surrender, Thalhiem ja Wanderlust.
Dead Bees On A Cake on upeaa kuunneltavaa myös ihmisille, jotka haluavat vaikuttua enemmän musiikista kuin muusikoiden virtuositeetista. Vaikka tätäkin levyä olisi voinut vähän editoida, niin kyseessä on Sylvianin selkein, rikkain ja ehkä myös kaikkein helpoimmin lähestyttävä sooloalbumi.