Kotimaisessa Draugnimissa on vahva kaiku itävaltalaisesta ja saksalaisesta tyylitajusta. Vertaus saattaisi monessakin taiteenlajissa olla pahemman luokan solvaus, mutta jylhän myyttistä tunnelmaa hamuavan darkmetal-jumituksen saralla esikuvissa ei juuri ole moittimista. Summoningin ja Falkenbachin varhaiset teokset kun ovat edelleen kaikessa kömpelyydessään valideja – vaikka mukana olisi suurempikin ripaus nostalgiaa.
Draugnim ei tee paljon, eikä se edes yritä tehdä paljon. Northwind’s Ire on lajilleen ominainen, tyylipuhdas kokoelma yhden teeman varassa kulkevia pitkiä biisejä, joiden tunnelma saavuttaa parhaimmillaan ihailtavan meditatiiviset mittasuhteet. Kappaleiden sovitukset ovat yksinkertaisia ja toistolle perustuvia, hylkien lähes itsetarkoituksellisesti kaikenlaista musiikillista briljanssia.
Ongelmakin on arvattava. Se, mikä tekee Northwind’s Iresta tunnelmallisen, leppoisasti soljuvan kokonaisuuden, tekee itse kokonaisuudesta myös valitettavan tylsän. Tasapaksun soundin häivyttäessä viimeisenkin nyanssin korostuu musiikillisten teemojen samankaltaisuus siinä määrin, että kuuntelukokemus ei juurikaan muutu, vaikka kappaleet olisivat satunnaisessa järjestyksessä.