EARL SLICK: Zig Zag

Lähinnä David Bowien kitaristina ansioitunut ja muun muassa John Lennonin Double Fantasy -albumilla ja Stray Catsin jälkeisessä Phantom, Rocker & Slick -kokoonpanossa kuultu Earl Slick julkaisee kahdentoista vuoden tauon jälkeen omaa musiikkiaan. Ja mitä David Bowien kitaristeihin tulee, niin Earl Slick ei ole Mick Ronsonin tapaan oman tunnistettavan soundin luoja tai Reeves Gabrelsin kaltainen avantgardistinen kokeilija. Hän on pikemminkin Gibsoninsa mehevään bluespohjaiseen sointiin luottava traditionalisti, jonka otteissa on kauneimmillaan ja myös teknorockfuusioisesti tykittäessään aavistuksia Jeff Beckistä. Soolomuusikkona hän on jännittävä kuin Ben Granfelt.

Earl Slickin pitkä ura takaa sen, että Zig Zagin toteuttajiksi on ollut helppo saada asiansa osaavia ammattilaisia. Albumin soittajista basisti-ohjelmoija-tuottaja Mark Plati ja rumpali Sterling Campbell olivat Slickin kavereina David Bowien Realityllä. Lähes puoliksi instrumentaalisen levyn vokalistivieraiksi Slick on myös saanut joukon tunnettuja ystäviään. Believen pitkät sentimentaaliset kitaravedot ja The Curen Robert Smithin laiska laulu sopivat hyvin yhteen. Bowie näyttäytyy Isn't It Evening (The Revolutionary)llä ja nimiraidalla Spacehogin Royston Langdon tekee mainion Bowie-imitaation. St. Mark's Placen tähtenä on ex-Motels-laulajatar Martha Davis ja Psycho Twangillä piipahtaa Def Leppardin Joe Elliott.

Earl Slick tekee Zig Zagilla luotettavaa perusrockia laululla ja ilman. Ei aivan viimeisen päälle sliipattua mutta varsin siistiä muusikkomusiikkia joka tapauksessa.