Tumbleweed Connectionin (1970) jälkeen Elton Johnin albumeihin tutustuminen on jäänyt satunnaisiin kohtaamisiin. Jo 1950-luvulla uransa aloittanut ja 1960-luvulla muun muassa Phil Spectorin, The Beach Boysin ja The Byrdsin klassisista levytyksistä lähtien monessa mukana ollut Leon Russell taas on työskennellyt viimeiset vuosikymmenet niin matalalla profiililla, että 1970-luvun jälkeiset levytyksensä ovat jääneet kuin luonnostaan noteeraamatta.
The Unionilla tuottelias ja tuottoisa supertähti toteuttaa yhden nuoruuden haaveistaan levyttämällä varhaiseksi idolikseen tunnustamansa elävän legendan kanssa. Pianistien kohtaaminen sujuu kuitenkin harmittavan pitkälti aloitteen tehneen Elton Johnin johdolla. Leon Russellin piano soi toki tutun loikkivaan tyyliinsä, mutta kun puolet lauluista on Elton Johnin ja Bernie Taupinin käsialaa, niin The Unionia ei voi pitää tasapuolisena kokonaisuutena.
Leon Russellin If It Wasn’t For Bad käynnistää levyn lupaavasti, mutta valitettavasti muita miehen kokonaan kirjoittamia kappaleita joutuu odottamaan lähes tunnin. Gone To Shilohilla murentunutääninen Russell ja John saavat solistivieraakseen Neil Youngin, mutta Brian Wilsonin visiitti When Love Is Dyingilla jää huomaamattomammaksi. Veteraanirumpali Jim Keltner ja kitaristi Marc Ribot tekevät levyn keskeisinä soittajina luotettavaa jälkeä.
Vaikka Leon Russellin näkyvä paluu ilahduttaakin, niin The Unionista ei sittenkään voi olla yhtä varauksettoman innostunut kuin Elton John levyn saatesanoissa.