Soundissa 4/26 on mukana pitkä Olavi Uusivirran haastattelu, jossa keskustellaan yhtä lailla nykyhetkestä kuin menneisyydestäkin. Uusivirta kertoo pitkät pätkät uudesta Camouflage-albumistaan ja muistelee myös hurjaa 1990-lukua, kun teini-ikäinen laulaja koki musiikin sarallla suuria mullistuksia. Lue alempaa katkelma pidemmästä haastattelusta ja loput sitten lehdestä. Toimittajana toimii Virpi Päivinen.
Uusivirta kiinnostui soittamisesta jo Nyhkälän ala-asteella Karkkilassa. Rummut, kitara ja piano tulivat tutuiksi varhain, mutta todellinen käänne tapahtui yläasteen kynnyksellä.
– Mun vanhemmat ehdottivat, että hakisin Kruununhaan yläasteen musiikkiluokalle. Sovittiin, että jos pääsen sisään, muutetaan Helsinkiin. Ja niin kävi.
Ensimmäinen festivaalikokemus, Mustikkamaan juhannus vuonna 1995, jäi pysyvästi mieleen.
– Mentiin faijan kanssa, ja siellä esiintyi Ismo Alanko. Muistan, miten se musiikki räjäytti pään. Se energiavyöry oli ihan uskomaton.
Seuraavana kesänä oli vuorossa Ruisrock.
– Vuoden 96 lineuppi oli mieletön: Red Hot Chili Peppers, Rage Against the Machine, Pulp, Blur, Neil Young, Bunny Wailer, Kent, ZZ Top.
Uusivirran mukaan nämä vuodet ovat jättäneet häneen syvimmän jäljen, ja vaikutteet ovat tunnistettavissa myös uudella levyllä.
– Pulpin Different Class oli mulle tärkeä levy, jonka vaikutus kuuluu erityisesti Me ei kestetä kauaa -biisin kertosäkeessä. Rakkaudenhirviö-kappaleen alussa voi ehkä kuulla Smashing Pumpkinsia, ja lopussa tarkkakorvaiset saattavat huomata pieniä Nirvana-viittauksia.
Intertekstuaalisia koukkuja nousee esiin myös sisältöjen kautta. Uusivirta palaa kappaleeseen Me ei kestetä kauaa, jonka ytimessä on ohikiitävän hetken tavoittaminen.
– Tunne siitä, että kaikki on samaan aikaan katoavaa ja merkityksellistä. Ajatus, että meillä on aikaa vain tämä yksi yö, vähän kuin elokuvassa Before Sunrise. Joskus yhdellä viittauksella voi kertoa todella paljon, Uusivirta summaa.
Camouflagen nimikappale kokoaa yhteen levyn keskeiset teemat ja tekijät.
– Ajattelen sen vuoristoratana. Juuri kun luulisi, että biisi loppuu, tulee vielä ikään kuin bonuskertosäe. Temaattisesti siinä palataan teinivuosiin ja tullaan takaisin tähän hetkeen.
Vaikka musiikissa kuuluu menneisyys, Uusivirta ei halua jäädä nostalgian vangiksi.
– Olen tietoisesti yrittänyt vältellä muistelua. Moodi ja eetos näissä biiseissä on tämä hetki.
Useat kappaleet ovat kuitenkin henkilökohtaisia.
– Mun päässä niihin liittyy oikeita ihmisiä, joskus useampikin samaan aikaan. Rumpalipoika on selvä rakkauskirje vuosien takaiselle rakkaudelle, samoin Me tehtiin jotain suurta.