God Dethronedin vuosi sitten ilmestyneellä Passiondalella alkanut saaga toisesta maailmansodasta saa jatkoa. Edellisellä levyllä kuultiin jopa koskettimia ja puhdasta laulua. Nyt linja on palannut brutaaliin mättöön, joka potkii suolet taistelukentille. Henri Sattlerin teema on joltisenkin kaluttu, ja vaikka mies toteaa levyn käyvän vaikka sotaelokuvan soundtrackiksi, ihan niin pitkälle uutukaisesta tuskin on.
God Dethroned painaa levynsä läpi vauhdilla ja koittaa välttää seesteisempiä hetkiä kuin sirpaleita poterossa, vaikka rauhallisempia osia on sentään vähän pitänyt ripotella biiseihin. Mättövaihteesta huolimatta sävellykset pitävät kiinni melodisuuteen taipuvaisesta linjasta, ja onneksi bändi paikka paikoin alleviivaa melodioita kuin tunnelmaa keventääkseen.
Vaikka Sattlerin bändi toimii edelleen ensiluokkaisesti ja kappaleet vilisevät nokkelia riffejä tarttuvien melodioiden lisäksi, uutuus herättää ristiriitaisia tuntoja. Välillä God Dethroned kuulostaa kuin miltä tahansa deathbändiltä, mutta sitten yhtye pystyy kuitenkin ilahduttamaan jollakin nerokkaalla sävelkuviolla. Tällaisen levyn kohdalla on vaikea poimia rusinoita pullasta, mutta kannattaa yrittää.