ILKKA ALANKO ORCHESTRA: Ruusuja

Arvio julkaistu Soundissa 12/2010.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Neljä Ruusua -yhtyeen jäätyä 25 vuoden jälkeen rajaamattomalle tauolle Ilkka Alanko heittäytyi Elektra-debyytillään (2009) koneistetun tanssipopin pariin. Silläkin uhalla, että levy muistutti ikävästi Neljän Ruusun epäonnistuneista englanninkielisistä 4R-kokeiluista.

Arvio

ILKKA ALANKO ORCHESTRA
Ruusuja
Ratas

Neljä Ruusua -yhtyeen jäätyä 25 vuoden jälkeen rajaamattomalle tauolle Ilkka Alanko heittäytyi Elektra-debyytillään (2009) koneistetun tanssipopin pariin. Silläkin uhalla, että levy muistutti ikävästi Neljän Ruusun epäonnistuneista englanninkielisistä 4R-kokeiluista.

Nyt Alanko liikkuu Depeche Mode -kuvitelmien sijasta yllättäen Paul Ankan ja Cliff Richardin jäljillä. Mutta kun Ankan Rock Swings sisälsi tulkintoja nuorehkoistakin rockklassikoista ja Richardin Bold As Brass versioita swingin kulta-ajan lauluista, niin Ilkka Alangon kuningasideana on pakottaa joukko vanhoja Neljä Ruusua -biisejä ison orkesterin swingiksi.

Jousien ja puhaltimien osalta virolaisin voimin soitettu Ruusuja toimii kapellimestari Petri Juutilaisen johdolla toki asiallisen lennokkaasti ja Ilkka Alanko laulaa odotetun hyvin. Orkesterin viihdettä kuunnellessa pohtii kuitenkin vääjäämättä projektin funktiota ja motiivia. Miksi ja kenelle Ruusuja on tehty?
Poplaulajan vapaapäivän, Sun täytyy mennä -biisin ja Juppihippipunkkarin aiheuttaman järkytyksen jälkeen Irinan kanssa duetoitu Uusi aika alkaa jo hieman tasata pulssia. 2011 yllättää rockisuudellaan ja Öisellä rannalla vaihtaa swingin lattariin.

Kunnianhimoisuudestaan huolimatta Ruusuja ei tuo todellista lisäarvoa Neljän Ruusun osin mainioihin rock­biiseihin. Kuriositeetiksi hyytyvän albumin päättävä ja tekstillään puhutteleva Veri on sentään jätetty armollisesti vaille swingiä.

Lisää luettavaa