JOHNNY CASH: American IV: The Man Comes Around

Arvio julkaistu Soundissa 12/2002.
Kirjoittanut: Asko Alanen.
Niin vain venähti Johnny Cashin uljas Amerikan trilogia neljänteenkin levyynsä Rick Rubinin mestarillisessa tuotannossa. Eikä aloitus voisi olla ylväämpi, sillä nimikappale on silkkaa Ilmestykirjaa, jonka retoriikka sopii akustiseen voimakomppiin kuin ristiin nakutetut naulat.

Arvio

JOHNNY CASH
American IV: The Man Comes Around
American

Niin vain venähti Johnny Cashin uljas Amerikan trilogia neljänteenkin levyynsä Rick Rubinin mestarillisessa tuotannossa. Eikä aloitus voisi olla ylväämpi, sillä nimikappale on silkkaa Ilmestykirjaa, jonka retoriikka sopii akustiseen voimakomppiin kuin ristiin nakutetut naulat. Omaa avainlaulua seuraava Trent Reznorin Hurt syventää poljentoa pianon bassokoskettimilla ja hieno tunnelma yltää sitä seuraavaan, lempeään ruusulauluun asti.

Sitten valinnat notkahtavat aika nolosti Simon & Garfunkeliin, josta ei paatuneinkaan elämänkokija saa enää odottamatonta viehätystä irti. Laiskahko Bridge Over Troubled Water -läpiluenta saa ikävä kyllä rinnalleen muitakin Nashvillen kosiskelevista viihdeajoista muistuttavia ylituttuja ja ideaköyhiä covereita (First Time I Ever Saw Your Face, Desperado ja, herra armahda, We'll Meet Again). Kyllä tulee Solitary Mania ikävä. Myös Hank Williamsin perinnöstä voisi myös valita vähemmän itsestäänselvän kappaleen kuin I'm So Lonesome I Could Cry.

Sen sijaan uskaliaampi Depeche Mode -tulkinta Personal Jesus onnistuu mainiosti akustisella, hypnoottisella tahdituksellakin. Cash laulaa purevan suoraviivaisesti. Myös Stingin koruttoman katuva murhaballaadi I Hung My Head on kohdallaan ja jopa The Beatles -poiminta In My Life istuu vanhan legendan herkemmälle puolelle. Trad-biisit Danny Boy ja The Streets of Laredo luontuvat kuin itsestään. Loppupuolen kohokohta on silti jänteävästi kulkeva, mutta puristavan melankolinen Tear Stained Letter. Yli puolet kiekosta on siis sangen hyvää mutta turhauttavan hajasijoitettua kamaa. 

Lisää luettavaa