Austinin valojen yllä tallennetut konsertit ovat hyviä. Johnny Cash on silminnähden kotonaan selkeäksi modifioidun perussettinsä kanssa, joka etenee hyvin tasapainotettuna medleynä. Tuttujen ja vieraampien laulujen yhteen sulauttamisessa ei ole yleisön typerän kosiskelun häivääkään, vaan Cash soljuu biisistä toiseen kuin kunkkubiisinsä Big River konsanaan. Katse on vakaa ja lauluääni karismaattisimmillaan ahavoituneen tummakaikuisessa loistossaan. June Carter Cash pistäytyy duettoseurana.
John Hiatt on oivassa rockin matkasaarnaajan vireessä kompaktin Guilty Dogs -bändin tukemana. Arkisen ruutu- ja raitapaitaiset musikantit keskittyvät kappaleisiin esimerkillisellä työmoraalilla. Aikakauden olemattomalla rokkitähteydellä ironisoineen ”Budokan”-liven henki on läsnä vain kitarahihnan kuvioinnissa. Keikka on tv-ympäristössäkin suorasukaista peruskauraa, jossa ei hiteillä tai covereilla ratsastella. Hiatt luo omat avainbiisinsä ja jyvittää ne toimivaan jatkumoon, joka räväyttää lopuksi yhden komeimmista rock’n’rollin moraalijulistuksista: Perfectly Good Guitar.