Minulla ei ole ikäiselleni miehelle tyypillistä Kiss-menneisyyttä. Näkökulmasta riippuen se tekee minusta joko juuri oikean tai täysin väärän henkilön arvioimaan tätä pakettia.
Pienenä pelkäsin maskeja. Myöhemmin putoilevia kyyneliään voivotteleva, maskiton ja veltto sifonkihuivi-Kiss pilasi fiiliksen. Kiss oli mielestäni hieno pop-ilmiö, mutta paria hyvää kappaletta lukuun ottamatta kuppainen bändi. Tämä neljän cd:n boksi korjaa virheellisen käsitykseni.
Kokoelman levyt on nimetty maskihahmojen mukaan. The Demon, The Star Child, Space Ace ja The Cat Man esittelevät kaikki laulutulkintojaan omilla kiekoillaan. Ratkaisu alleviivaa yhtyeen ulkomusiikillista ilmiömäisyyttä. Kiss on jotain enemmän kuin Gene, Paul, Ace, Peter ja heidän musiikkinsa.
Ilmiöt sikseen ja musiikkiin: suurin osa lootasta on kepeästi rullaavaa, hauskaa ja hyvää rokkia. Heviä paketista saa hakea, mutta lunkia rollaririffittelyä ja tarttuvia purkkapopharmonioita löytyy reilusti.
Paul Stanley tekee tasaisinta jälkeä. Myös muiden laulamina Stanley-biisit ovat kokoelman kärkeä. Gene Simmons ja Ace Frehley osuvat myös maaliin useasti. Peter Criss on nelikon ärhäkin rocklaulaja, mutta varsinkin miehen soololevyltä poimitut iskelmäsoulballadit ovat noloja jollotuksia. Lasten kasvomaalaustapahtumista tuttu maskikin on muihin verrattuna apea.
Almost Human, Deuce, Parasite, Detroit Rock City, Take Me, Strutter, All American Man, I Stole Your Love, New York Groove, Shock Me, Snow Blind, Hard Luck Woman ja Baby Driver ovat kaikki kuninkaallisia rockbiisejä. Kaikki ne on levytetty ennen 80-lukua. Space Acen ja The Cat Manin levyille on otettu yhdet siivut myös vuoden 1998 Psycho Cicus -albumilta. Ei olisi kannattanut.
70-luvun ässäbiisit kuulostavat ajattomilta ja olisivat hyvinkin kotonaan esimerkiksi tuoreella Eagles Of Death Metal -albumilla. Tosin siinä missä EODM on postmodernisti ironinen, 70-lukulainen Kiss kuulostaa puhdasotsaisen totiselta. Se tekee musiikista ainoastaan röyhkeämpää ja parempaa. Vapauttavan kukkoilun äärellä on helppo unohtaa nykyinen pöhöttyneen niljakas tositelkkuliikemies-Gene tai suihkussa tilusooloava Bruce Kulick.
Ainakin kaltaiselleni Kiss-ummikolle ja epäilijälle tämä kokoelma on omiaan. Tosifanit ovat luultavasti ostaneet älyttömämpiäkin samoilla ikoneilla myytyjä tuotteita.
