Sandro Perrin aiempia projektinimiä ovat olleet tursaista innoittunut Polmo Polpo ja olemuksensa tyhjentävästi selittävä Off World. Näistä kumpikin voisi olla Soft Landingin yläotsikko, niin vedenalaista ja toismaailmallista levyn tunnelmointi on. Soitinnukset vonkuvat kuin akvaarioon suljettuina, rytmit vellovat verkkaisina aaltoina ja laulu kelluu korkinpalasena äänien seassa. Kaiken kokoaa yhteen tunne siitä, että soitto viittaa yksinomaan itseensä.
Vaikutelmat osoittavat Perrin pitävän itsepäisesti kiinni visiostaan. Hänen tunnusomaisesti kitaroitu ja hajamielisesti mutistu chill-taiteilunsa on tarttuvimmillaankin ohimenevän kiinnekohdatonta ja totutuista kategorioista erkaantunutta. Ambienssivetoiseksi korallisoidusta tunnelmoinnista löytyy niin bluesin, progen kuin hissimusiikinkin säikeitä, mutta mikään niistä ei kasva hallitsevaksi. Pikemminkin levyn ydin on siellä, missä Perrin harhauttavan etäinen ote muuttuu yksiselitteiseksi mutta vain artistin itsensä tuntemaksi logiikaksi.
Levy ei kuitenkaan sulje ulkopuolelleen. Päinvastoin, se kaareutuu ympärille natisevana kajuuttana, jossa aika seisoo mutta tila virtaa. Tähän vaikutelmaan Perri todennäköisesti tähtääkin; immersiiviseen maailmaan jonka voi avata ja sulkea kuin soittorasian, ja jossa musiikki jatkuu pyyteettä siitä mihin se edellisellä kerralla pysähtyi.