Levyarvio: Emorock-kuninkaiden rutiinisuoritus – Mayday Paraden Sunnyland on laadultaan pahin mahdollinen: ihan kiva

Mayday Parade
Sunnyland
Rise

Ihan jees on loistavan vastakohta, pakko myöntää. Floridan takavuosien emorockkuninkaiden, Mayday Paraden uutta albumia kuunnellessa vanha fani huomaa toivovansa, että Sunnyland olisi sysihuono menettelevän sijaan. Sysihuono herättäisi sentään jotain tunteita.

Edellisellä albumillaan Black Linesilla (2015) tallahasseelaiset hylkäsivät hetkellisesti turvalliseksi muodostuneen siirappisen pop punkinsa ja hyppäsivät hetkittäin jopa grungehenkiseen synkistelyyn. Black Lines oli irtiotto, virkistävä sukellus avantoon. Sunnyland on mukavaksi heittäytyneiden perheenisien rutiinisuoritus. Voita leivän päälle.

Sunnyland ei ole toivoton tapaus: sillä on hetkensä, mutta niitä hetkiä ei ole paljon. Stay The Same ja Satellite sopisivat hengeltään Mayday Paraden alkuaikojen levyille, kun taas Always Leavingin made in China -americana on vain vaivaannuttava pastissi.

Jaksan kuunnella Sunnylandin hädin tuskin yhdeltä istumalta. Jos jokin aurinko on näillä main näkyvissä, se on auringonlasku. Kaikkialla paistaa tunne siitä, että tämä on tehty jo paremmin. Esittäjän itsensä toimesta.