Kahdeksan vuotta Indican viimeisimmän albumin ja viisi vuotta ensimmäisen soolosinglensä jälkeen julkaisee Johanna ”Jonsu” Salomaa lopulta oman debyyttinsä, jonka materiaalista noin puolet tosin on ripoteltu markkinoille jo aiemmin. 38-vuotiaalla artistilla ei vaikuta olevan yletöntä pyrkyä suomipopin valokeilaan, vaikka Matias Mellerin kanssa työstetty materiaali helpoista naruista veteleekin.
Tamppauskompit kohtaavat iskelmälliset melodiat samaan tapaan kuin suuressa määrässä Aviciin Wake Me Upin (2013) jälkeen tehtyä radioystävällistä aikuis-suomimusaa, mutta Jonsun romanttinen sanavarasto ja sielunmaisema sekä lohdulliset ajatukset ihmiseloa avittavista voimista vaikeinakin hetkinä eivät ole juurikaan Indican kulta-ajoista muuttuneet – ehkä jokin glitterkerros yksisarvispölyä on matkan varrella karissut ja päästänyt realismia pintaan. Mikä ei oikeastaan ole hyvä asia.
Indican parhaat hitit ovat aikaa kestävää tähtiotsaista poppia, mutta Lentotähtien tiellä ei unohtumatonta materiaalia tarjoa. Huonohan levy ei ole, mutta keskinkertainen ja varovainen kyllä. Tosifaneja Kalliolle ja kukkulalle -avauksen eskapistinen tsemppaus tai Kaunis avaruus -päätöksen herkistely saattavat viehättää.