Levyarvio: Kuin sähke hylätystä motellista – Pan American pursuaa minimalistista amerikkalaista romantiikkaa

Pan American
The Patience Fader
Kranky

Labradfordin Mark Nelson on tehnyt sooloja Pan American -nimellä 90-luvun lopulta lähtien. Mutkia oikoen matkan voisi katsoa alkaneen hyvin utuisesta, kaikujen syömästä ja äänitaiteen kanssa flirttailevasta ilmaisusta, josta vuosien varrella on yhä selvemmin erottunut sähkökitara, muiden elementtien pikkuhiljaa jäädessä taustalle tai kokonaan tienposkeen. Paitsi kaiku. Sitä löytyy aina vain.

Kiitos keskeisen asemansa pohjoisamerikkalaisessa mytösfäärissä, tie on ilman muuta oikea vertauskuva tässä kohtaa. The Patience Fader on nimittäin myyttisen Amerikan kyllästämä, minimalistista romantiikkaa pursuava levy – jopa kliseisyyteen asti. Löytyy aavojen tilojen tuntua. Hiekkaa ja pölyä. Musiikki on kuin kuviin sävellettyä. Sähke hylätystä motellista, jonka uima-allas on kuiva.

Kitaran noustessa pinnalle on musiikista tullut huomattavasti melodisempaa, yksinkertaisella ja toistoon nojaavalla tavalla. Omalla tavallaan hauskimmat teokset ovat niitä, joissa se melodia joutuu hiukan kamppailemaan päästäkseen esiin, kuten Memorizing, Memorizing.

Jos John Lurien elokuviin tekemä musiikki tai suoratoistoalustojen uusio-noirin soundtrackit viehättävät, tykkäät varmasti myös The Patience Faderistä.