Olisi houkuttelevaa syyttää Clap Your Hands Say Yeahia 2000-lukulaisen kitaraindien tukahduttamisesta. Niin tiiviisti yhtyeen soitinnukset ja takakireät lauluraidat muistuttavat siitä ylitarjonnasta, jolla täyttömaita turvotettiin 15 vuotta sitten.
New Fragilitylla jääräpäisyys kääntyy kuitenkin työvoitoksi. Vaikka levy tuntuu aikakapselilta, se on myös millintarkka dokumentti Alec Ounsworthin näkemyksestä, jossa arvaamaton melodisuus ja intensiiviset sovitukset kurkottavat kohti yliajallista onnistumista. Rikottua kauneutta ja häpäistyä juhlavuutta yhdistelevät kappaleet ovat ehkä tunnusomaisia, mutta niissä on myös salaperäistä vetovoimaa, joka vihjaa miehen olleen alusta asti oikeilla jäljillä.
Ajankohtaisimman – ja yhtyeen repertuaarissa uuden – tason musiikkiin tuo kantaaottavuus. Ounsworth pureutuu kärkkäästi kyltymättömyyden ja epävakauden tuntuun, joka laventuu osaksi sävelkielen eksistentiaalista haurautta. Lauluissa asuva hurmoksen ja rumuuden jännite täyttää ilman miasmalla, mutta tilaa jää myös huolestuneelle ja haavoittuneelle tarkastelulle.
Tietystä teoreettisuudesta Ounsworth ei pääse eroon. Kokonaisuutena New Fragility kuitenkin osoittaa, että se mikä vaikutti taannoin sisällöttömäksi kalutulta tunnerekisteriltä, on täysin mielekäs tapa tulkita nykytodellisuutta.