Vasemmalta laidalta pukkaa taas, kuten Helmi Levyillä aina, ja se on lähtökohtaisesti hieno asia. Tämän vaikuttavissa kansissa tulevan reggae-tupla-lp:n matka oli kuitenkin poikkeuksellisen kivinen ja pitkä. Bändi aloitti sen musiikin tekemisen jo 90-luvulla, mutta homma jäi kesken bändin hajottua 2002. Vokalisti Profeetta siirtyi Uuden Maailmanuskonnon puitteissa synkemmän psykedelian syövereihin. Rastalintu lähti kuitenkin uudestaan lentoon 2013 ja äänitteli aloittamansa levyn loppuun. Moisesta uppiniskaisuudesta tuohtunut Babylon iski heti ja äänitykset katosivat mystisesti. Vaan eipä luovuttanut bändikään: levy äänitettiin alusta pitäen vielä kerran.
Tulos erottuu jo harmittomuudellaan hermoille käyvästä viihdereggaesta ujostelemattomalla spirituaalisuudellaan. Profeetta laulaa monen makuun ehkä liiankin kristilliseltä kuulostavat saarnansa hyvin samalla klangilla kuin Tabula Rasan Jukka Leppilampi uskoon tultuaan.
Micho Dreadin säätämä soundi on varsin vanhaliittolaisesti jamaikalainen toustauksineen, dub-kaikuineen, eläväisesti eri puolilla äänikuvaa sykkivine perkussioineen ja haikeine torviriffeineen. Bassolinjat voisivat minun tarpeisiin olla vieläkin jykevämpiä. Sointi miellyttää, mutta materiaali voisi koukkia vähän yllättävämpiin suuntiin. Nyt pysytellään tiukasti ”oikeaoppisella” tiellä.