Levyarvio: Suoraviivaisesti iso vaihde silmässä – Stam1nan hurjastelu pysyy nippa nappa näpeissä

Stam1na
Novus Ordo Mundi
Sakara

Lemin metalliylpeys nauttii laajaa suosiota, vaikka sen musiikki onkin kimuranttia, intensiivistä ja raskasta. Eikä yhtye ratsasta edes pelkästään alkuaikojensa nuoruuden vimmalla tykiteltyjen levyjen nostattaman tsunamin aallonharjalla, vaan sen uralle on mahtunut onnistumisia myöhemminkin. Edellislevy Taival äänestettiin Soundin lukijoiden toimesta vuoden 2018 kotimaiseksi albumiksi ja kollega kehui arviossaan sen olevan bändin paras sitten vuoden 2010 Viimeisen Atlantiksen (mistä allekirjoittanut on samaa mieltä). Toverilehti Infernossa Taival julistettiin puolestaan bändin koko tähänastisen historian parhaaksi.

Mihin sitten uusi, yhdeksäs pitkäsoitto Novus Ordo Mundi tällä asteikolla sijoittuu? No, jonnekin sinne keskitason paremmalle laidalle. Se on hyvin bändin näköinen perusvarma tuotos, jolla ei tehdä yllättäviä syöksyjä tuntemattomille teille.

Ei albumille mitään täyshuteja ole eksynyt, muttei myöskään mitään kylmien väreiden aiheuttajia.

Tunnelmallisen, monisävyisen ja teemojensa puolesta koskettavankin Taival-levyn vastapainoksi nyt jyrätään suoraviivaisemmin eteenpäin iso vaihde silmässä ja kiivaan tykittelyn lomassa tarjotaan hengähdystaukoja melko säästeliäästi. Tämä saattaa aiheuttaa bändin helpommin lähestyttävämpään puoleen tykästyneissä pientä irvistelyä, mutta rankempaa mättöä janoavat taputtavat puolestaan innokkaasti kätösiään yhteen.

Nippa nappa näpeissä pysyvän kaoottisen hurjastelun huumassa sävellykset tahtovat vain jäädä soittoteknisen näppäryyden ja kikkailun jalkoihin. Albumin kirkkain helmi ja koherentein sävelteos onkin puoliväliin sijoitettu Metropolio, joka tuntuu muita enemmän loppuun asti mietityltä ja hiotulta kokonaisuudelta, jonka jokainen osio kantaa eteenpäin ja kuuluu elimellisesti juuri omalle paikalleen. Ei albumille mitään täyshuteja ole eksynyt, muttei myöskään mitään kylmien väreiden aiheuttajia.

Ai niin, olenko muuten ainoa, kenestä Narsistin intro muistuttaa erehdyttävästi The Machete -yhtyeen vuonna 2005 julkaistun Lost For Words -kappaleen alkua?