STAM1NA: Uudet kymmenen käskyä

Arvio julkaistu Soundissa 05/2006.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Suomi-metallin sensaatiobändi asettelee itselleen jumala-kompleksia ja lähettää uudet käskyt mooseksille tavattaviksi. Uusien käskyjen sanapötköistä käy ilmi, ettei niitä vanhoja juurikaan enää noudateta: ne makaavat pirstaleina likaisella parketilla psyyken ja hampaan kappaleiden kanssa.

Arvio

STAM1NA
Uudet kymmenen käskyä
Sakara

Suomi-metallin sensaatiobändi asettelee itselleen jumala-kompleksia ja lähettää uudet käskyt mooseksille tavattaviksi. Uusien käskyjen sanapötköistä käy ilmi, ettei niitä vanhoja juurikaan enää noudateta: ne makaavat pirstaleina likaisella parketilla psyyken ja hampaan kappaleiden kanssa.

Jo Stam1nan ensimmäisen levyn alkutahdit ilmaisivat, että tapahtumassa oli jotain poikkeuksellista. Nyt tuo tunne odotuttaa itseään pitempään, sillä jos debyytti oli kieroa ja kimuranttia, Uudet kymmenen käskyä suorastaan eksyttää koukeroidensa sekaan ja hetken jo ehtii luulla, että suoritusmusiikki kampittaa itsensä ylitsevuotavaan näpertelyyn. Harppaus on samantyylinen, jonka Stone teki debyytiltään No Anaesthesia!:lle. Teknisyys kasvaa potenssiin, päätähuimaavat ratkaisut seuraavat toisiaan päällekkäisenä vilinänä, mutta esittävä bändi on julman itsevarman oloinen. Kirkuessaan korkealla kitarat muistuttavat nautittavasti Latvala-Jalkanen -kaksikon soundia.

Sanoitukset ovat kuin itseään häntään pureva käärme: jokaisen näykkäisyn jälkeen kaksihaarainen kieli sylkee kiihtyvällä tahdilla sanoja, joiden muodostama sanoma kiertää kehää ja lietsoo kiihkoa. Ne kertovat kaikesta eivätkä mistään, laulu on ylinopeudella laukkaavaa tajunnanvirtaa, jossa rivin päättävä sana saattaa olla seuraavan rivin ensimmäinen, ja merkitykset kaatuilevat kuin pujottelukepit ylipainoisen laskettelijan alla. Silloin, kun Hyrde Hyyrynen rauhoittuu puhtaaseen lauluun, saattaa suusta päästä tavuleikkiä, joka kuin sattumalta tuntuu päätyvän ymmärrettävään järjestykseen: ”olenko kotona olenko kotona olenko kotona vai oven takanako vain olenko kotona…”

Tällä levyllä on hirmuisesti huutoa. Sitä tuputetaan lukemattomissa variaatioissa ja käytetään jopa taustoitukseen. Siellä, missä joku toinen pinoaisi soittoratkaisuja pinnan alle löydettäväksi, Uudet kymmenen käskyä kätkee suojiinsa huutoja kuin instrumenttina.

Kaikesta tästä seuraa, että levyllä on tolkuttomasti kuunneltavaa ja sisäistettävää. Infovirta yltyy vaahtopäiksi, silmissä vilisee ja korvissa kuplii. Oudointa on se, että kaikesta kiertelystä ja kaartelusta huolimatta kappaleiden voima iskee yhä suoraan ja tehokkaasti.

Uudet kymmenen käskyä on viihdyttävä levy, kunhan sen saa aktiivisesti kuuntelemalla taittumaan sekasortoisesta monimuotoisuudesta turmelevan tarttuvaksi ykseydeksi. Lemin petojen pyörremyrsky tuo lunta tupaan vaikka saranapuolelta.

Lisää luettavaa