Koronavuodet eivät kohdelleet ketään hyvin kulttuurialankin vaipuessa ahdinkoon. Myös Lemin lahja Suomen metallimusiikille Stam1na kärsi joutuessaan tyhjentämään keikkakalenterinsa. Vuoden 2021 albumi Novus Ordo Mundi liikkui synkän zeitgeistin aalloissa heijastellen tekijöidensä mielentilaa, joka sai jopa Antti Hyyrysen pohtimaan erokirjeen jättämistä. Onneksi kyseinen sähköposti jäi lähettämättä.
Yhtyeen kymmenes albumi X on levy, jolla bändi harjoittaa tietoista itsereflektiota. Sen kymmenen kappaletta kukin lainaavat aikaisemmilta albumeilta, ja levy viliseekin viittauksia menneisyyteen niin soundivalikoimiltaan, sanoituksiltaan kuin sävellystyyleiltäänkin. Esimerkiksi Vereen piirretty viiva -kappaleen tajuaa hitainkin viittaavan Raja-albumiin (2008), kun taas Utopia voisi hyvin olla Viimeinen Atlantis -albumin (2010) ylijäämäkappale.
Levyn aloituskolmikko on tyylipuhdasta Stam1naa. Papatuslaulua, kitaravingutuksia, drop-vireistä louhimista ja kipakkaa punk-komppia massiivisten vokaalikuorojen koristaessa niitä. Varsinkin Muistipalatsi tuntuu tietyllä tapaa lähes karikatyyriseltä versiolta bändistä, vaikka sen kertosäe onkin nerokkaasti rakennettu. Tähän asti albumi tuntuu aivan liian turvalliselta, aivan liian helpolta. Kappaleet eivät ole huonoja, mutta ne tuntuvat juoksevan ohi ehkä hieman liian nopeasti ja päästävän kuuntelijan jopa liiankin helpolla.
Kertosäkeessä kylmät väreet tanssivat ihon läpi kuin sähkölataus.
Jotain kuitenkin tapahtuu albumin puoliväliin päästessä. Hieman Meshuggahin hengessä groovaava Blivet iskee lyriikoidensa puolesta suoraan tajuntaan, ja sen kertosäkeessä kylmät väreet tanssivat ihon läpi kuin sähkölataus. Tuskin ehdin toipua edellisestä, kun Monoliitti saa nuo samat väreilyt jälleen vavisuttamaan kehoa hämmennyksen vallassa. Poltergeistin kertosäe sinetöi paketin tuomalla kyyneleet silmiin tavalla, joka on samaan aikaan katarttinen ja energisoiva. Nenäliinaan ei kannata tarttua ennen nimikappaletta, sillä bändin rehellisyys ja avoimuus on jotain hyvin harvinaista ja koskettavaa.
X on albumi, joka saa hatun nousemaan päästä. Olen itkenyt bändin musiikille viimeksi SLK-albumin (2014) kohdalla, ja ylpeänä kerron kyyneleiden puhdistaneen poskiani myös tämän albumin viiden viimeisen kappaleen ajan. Uskon myös lämpeäväni alkupään suoraviivaisemmille raidoille ajan kanssa.
En tiedä, mitä bändi suunnittelee 10 levyn syklin päätyttyä, mutta haluan kiittää Stam1naa jo tässä vaiheessa kaikesta. Sykli vapauttaa.
