STAM1NA: Raja

STAM1NA
Raja
Sakara

Vanhan tutun ”Mitä teet orgioiden jälkeen?” -kysymyksen on täytynyt vaivata laulajakitaristi Antti Hyyrystä ja muita stam1nalaisia, kun työt tämän tärkeän kolmosen parissa alkoivat.

Asemat varmistaneen, mutta debyyttiä (2005) holtittomamman ja siksi orgioihin vertautuvan Uudet kymmenen käskyä -kiekon (2006) jälkeen Lemin ykkösketju päätti tiivistää ilmaisuaan. Vaikka kaikki on tietenkin suhteellista: heikommalla mielikuvituksella varustettu ryhmä niistäisi Rajan aineista pari kolme levyä ja värikylläisemmälle orkesterille tämä olisi vasta alkua.

Stam1na on aina ollut suvereeni tyylissään, jossa soi kauniilla tavalla yhtyeen kotimaa. Rajan selkein ”stam1nismi”, täysin idiosynkraattinen suoritus, on outo balladi Vartijaton. Aiemmin ei Hyyrysen verenperintönä kulkeva kirkkomusiikki ole näin pintaan päässyt.

Vaan onnistuu yhtyeeltä muukin. Voima vastaan viha jyrää kuin vuosien laskuhumalastaan raikkaalla suudelmalla herätetty Kotiteollisuus. Toisaalla osoitellaan, miten tasokasta musiikkia Strapping Young Lad olisi ehkä voinut halutessaan vielä tehdä. Ja Muurissa tarjoillaan riffi, josta Korn maksaisi maltaita.

Kitaristi Pekka Olkkosessa, basisti Kai-Pekka Kangasmäessä, rumpali Teppo Velinissä ja koskettimia ulkojäsenenä soittavassa Emil Lähteenmäessä Hyyrysellä on täydellinen kommandoryhmä. Vielä kun havaitaan, ettei Miitri Aaltosta parempaa metalliäänittäjää tästä maasta tällä hetkellä löydy ja ettei Stam1nan suuren sankarin Janne Joutsenniemen palkkaaminen tuottajaksi ole sekään hiekkaan valunut, päästään musiikin osalta voiton porteille.

Myös teksteissä Hyyrynen onnistuu. The Wall -tematiikkaan peilautuvia lyriikoita on tosin raakannut Hyyrysen isoveljen kanssa samassa bändissä soittava ja laulava Jarkko Martikainen. Sinne siis osa kehuista.

Stam1na on nyt julkaissut kolmen vuoden sisällä kolme aivan erinomaista albumia. Jos moderni metalli yleensä iskee, on enää makuasia, mistä eniten pitää.