Levyarvio: Taival saattaa olla Stam1nan uran merkittävin albumi sitten Viimeisen Atlantiksen

Stam1na
Taival
Sakara Records

On vain yksi Stam1na, ja vaikka se vaikuttaa lähestyneen jokaista seitsemää pitkäsoittoaan erilaisesta näkökulmasta, alati suuntaansa kalibroiden, mahtuu sen polulle ainoastaan yksi notkahdus. Amerikkalaistuottajan kanssa rakennettu Nocebo (2012) suoristi mutkia musiikillisesti ja sanoituksellisesti, ja vertaisinkin sitä vieteriukkoon, joka laitettiin naputtamaan ylinopeutta vailla toimen perustelevaa funktiota.

Nocebon jälkeen en muista ensimmäisten kuuntelukertojen aikana syöneeni kynsiäni yhtä hermostuneesti kuin mitä Taival aiheutti. Ensi alkuun se ei nimittäin ole helppo levy, eikä se innosta palaamaan luokseen. Syytä kokonaisuuden luotaantyöntävyydelle ei onneksi ehdi liiemmin analysoimaan, kun kappaleiden tarinat ja ydinmelodiat ovatkin jo äkkiyllättäen ihon alla.

Matka ei kuitenkaan jää tähän, vaan ensikosketuksella jopa hylkimisreaktioita aiheuttaneet sävellykset ovat lopulta liiankin lähellä. Tunnelma esimerkiksi Merivälimatkaa kuunnellessa on paikoin jopa kuristava.

Puolivälin leikkaavassa kolmeosaisessa Metsästäjässä kiteytyy koko levyn poikkeuksellisuus, sillä äänen lisäksi Taival maistuu, tuntuu ja näyttää. Luonnolta. Luonnolta, sateen kastelemalta syysmetsältä.

Albumin teemojen suhteen Antti Hyyrysen kerrotaan upottaneen itsensä poikkeuksellisen henkilökohtaisiin vesiin, mutta kuulijalle kokemus on universaalimpi. Niiden ilmiselvimmiltäkin vaikuttavien aiheiden parissa tulee olo, että nämäkin ovat itse asiassa synonyymejä jollekin täysin muulle. Elokuution (2016) teknologiateema on taantunut lauluiksi metsästä, mutta näennäisen yksioikoisuuden äärellä mieli vetää poikkeuksellisen mutkalle.

Taival saattaa hyvinkin olla Stam1nan uran merkittävin albumi sitten Viimeisen Atlantiksen (2010). Jos tuolloinen päätöskappale poltti takaraivoon maailmanlopun lohduttomuuden, ei tämänkertainen lopetus Kajo jää tunnelmaltaan juuri kevyemmäksi. Tällä kertaa jäljelle jäävä tyhjiö on tosin yksilöllisempi. Hieman vielä yksinäisempi ja piirun verran lohduttomampi.