STAM1NA: Elokuutio

STAM1NA
Elokuutio
Sakara Records

Hitto vie, Stam1na. Tyypit tekevät levy levyltä tasaisen priimaa metallia, joka kuulostaa vain heiltä itseltään. Jo siitä pisteet. Harva bändi pystyy käytännössä vain parantamaan ulosantiaan, mitä pitemmälle uraansa etenevät. Itselleni yhtyeen materiaali ei aina ole uponnut henkilökohtaisella tasolla, vaikka arvostan hillittömästi bändin uniikkia ja kiistämättömän taidokasta meininkiä.

Nyt käsillä kuitenkin on bändin ehkä paras hengentuote. Vaan ei todellakaan se helpoin.

Hauska piirre Elokuutiossa on, että sen biiseillä on persoonat, jotka kuulostavat kultakin säveltäjältään. Hyrden keitokset ovat niitä leikkisimpiä, kieli poskessa synnytettyjä, melodisimpia eepoksia. Miehen vuosien kokemus kuuluu vapautuneessa sävellysotteessa, joka pääsee oikeuksiinsa vaikkapa levyn päätösbiisi Valheessa. Se paisuu siekailematta vivahteikkaaksi järkäleeksi, jossa on enemmän kuin hyppynen epäsovinnaista kauneutta.

”Biiseillä on persoonat, jotka kuulostavat kultakin säveltäjältään.”

Kitaristi Pexi taas tekee ripeitä ja aggressiivisia ralleja, jotka laskeutuvat ensikuuntelijan korvaan jouheimmin. Livenä taattuja kansannostattajia siis. Ei ole mikään ihme, että juuri Pexin Kuudet raamit on levyn ensimmäinen single. Henkilökohtaisesti innostun miehen vihaisemmasta kamasta, joista hieno esimerkki on Meidänkaltaisillemme – helposti levyn raivoisin hetki.

Kaikan biisit, no, siitä on aihetta avautua enemmänkin. Jo ekalla pyöräytyksellä kiinnitin huomiota kolmeen biisin, joiden kirvelevät dissonanssit ja persoonalliset ratkaisut tökkäsivät tikarilla korvaan. Sain vasta myöhemmin kansilehtisen tutkittavakseni: kaikki kolme pysäyttävää tekelettä olivat basistimiehen kynästä.

Myös Hyrde on haastattelussa sanonut, että Kaikan biisit ovat tietyllä lailla Elokuution solmukohtia. Tällä kuuntelulla toteamuksen voi todella allekirjoittaa. Jopa Stam1nan mittakaavassa biisit ovat omintakeisia. Oman suosikkini Marttyyrin alkuriffi on niin ilkeän riitasointuinen, että se saa inhottavuudellaan käsivarren karvat pystyyn ja niskanpohjaa hivelee ellotuksensekainen häkellys. Ihanaa!

Stam1na ei olisi Stam1na ilman Hyrden kekseliäitä sanoituksia. Elokuutiolla mies kritisoi digiapparaattien vangiksi ajautuneen yhteiskunnan sisällyksetöntä kakofoniaa.

Oikeastaan kekseliäs ei adjektiivina tee oikeutta Hyrden kielelliselle karnevaalille. Ymmärrän, miksi moni suomalainen bändi valitsee englannin kielekseen: ei vain maailmanvalloitustoiveissa, vaan siksi, että se on helpompaa. Suomi on monisyinen ja hankala kieli käyttää taipuisasti. Mutta kun takojana on Hyrden kaltainen seppä, joka manipuloi rikasta kieltämme kuin se olisi hänen itsensä itselleen luoma työkalu, lopputulema palkitsee sitä moninkertaisemmin.

”Stam1na on tehnyt näin älykkäästä musiikista maansa suosituinta metallia.”

Propsit bändille myös siitä, että se on tehnyt näin älykkäästä musiikista maansa suosituinta metallia. Stam1na ei ole millään rintamalla mennyt siitä, missä aita on matalin, ja ratkaisujen omaperäinen eleganssi tuntuu vain syvenevän joka levyllä. Siitä huolimatta bändin suosio ei muuta kuin kasvaa. Se on jo itsessään ainutlaatuinen saavutus. Etenkin tässä ”sivistyksen suvannossa”, Elokuution maailmassa, jossa vapaaehtoinen sokeus ja kuurous ympäristön kompleksisuudelle on ennen muuta ihanne.