LOS LOBOS: El Cancionero – Mas y Mas

Vaikka Los Lobos väittää Frank Zappaa kieli poskessa lainaten olevansa "just another band from East L. A.", totuus on toisenlainen. Yhtyeen sosiokulttuurinen merkitys valtavirran kaanoniin vähemmistön puolelta livahtaneena ilmiönä ei alunperinkään rajoittunut vain kotikaupunkiin, vaan levisi rohkaisevana esimerkkinä kaikkialle Yhdysvaltoihin – ja jopa ulkomaille saakka. Musiikillisiin rinnastuksiin tai vastakkainasetteluihin sen enempiä menemättä voidaan todeta, että muun muassa Buena Vista Social Club -nosteen luominen olisi ilman Los Lobosin ennakkotapausta ja menestystä käynyt paljon kankeammin.
Tämä Guantanameran sävelin alkava nelilevyinen boksi kattaa vuodet 1977-2000, ja esittäytyy yhtenä parhaiten koostetuista sekä toimitetuista historiikeista, joita koskaan on ilmestynyt. Musiikkia löytyy 86 kappaleen verran, ja tekstipuolella kahta haastatteluin ryyditettyä esseetä seuraa tunnepitoisempi muistelo sekä sokerina pohjalla rumpali/tekstittäjä Louie Pérezin kommentein varustettu "biisi-biisiltä" -luonnehdinta. Kattava kuvitus ja tyylikäs taitto kruunaavat paketin, joka onnistuu olemaan yhtäältä riittävän populistinen, toisaalta taas yksityiskohtaisen elitistinen. El Cancionero tyydyttää siis sekä aktiivisen aloittelijan että harjaantuneen harrastajan tarpeet. Tämä vastapoolien väliin pingotetun nuorallatanssin teema peilaa Los Lobosin asemaa tyylikkäästi: ovathan David Hidalgo, Cesar Rosas, Conrad Lozano, Louie Pérez ja Steve Berlin läpi vaiheikkaan uransa vedonneet samanaikaisesti sekä koviin bailaajiin että vihkiytyneisiin musiikkiammattilaisiin.
Taivaat aukenivat La Bamban myötä kesällä 1987, kun sinkku parkkeerasi USA:n listaykköseksi kolmen viikon ajaksi. Tässä vaiheessa Los Lobos oli kuitenkin julkaissut jo neljä albumia, joista globaalia huomiota nousi herättämään vain How Will The Wolf Survive? (1984). Ritchie Valensin elämästä kertova La Bamba -leffa eittämättä järjesti Los Lobosille muhkeat 14-vuotisjuhlat, mutta vastasi hetkellisesti siitä, että yhtyeen kokeilevan uudistava asenne jäi perinnechicano-painotuksen varjoon. Toki esimerkiksi Mariachi-traditio on aina näytellyt tärkeää osaa Los Lobosin sanastossa, mutta jukeboksiksi tai karaokemasiinaksi leimaaminen loukkasi laajaspektristä ryhmää suuresti.
Uraauurtavasta asenteesta kertovien aihetodisteiden määrä kasvaa sitä mukaa, kun kronologinen El Cancionero etenee. Virtauksen kulminaatioksi nousee (vuoden 1992 Kikon petaamana) ainutlaatuinen Colossal Head (1996). Mitchell Froomin tuotantotyö jakoi kuulijat kahteen leiriin – eiväthän pahimmat farisealaiset olleet innostuneet mestariteosta vahvasti sävyttäneen Latin Playboysinkaan tekemisistä. Analyysia siitä, mitä tarvetta fantastinen Latin Playboys (Hidalgo, Perez, Froom, Tchad Blake) syntyi täyttämään, voidaan jatkaa maailmanloppuun saakka. Olivatko ideat väliaikaisesti lopussa? Oliko La Bamban taakka edelleen niin raskas, että pikku anarkia katsottiin tarpeelliseksi?
El Cancioneron dokumentaarista arvoa nostaa se, että Los Lobosin olemukseen vaikuttaneet soolo-, sivu- ja yhteishankkeetkin saavat paikkansa auringossa: Latin Playboysin kahden levyn (Latin Playboys, 1994 ja Dose, 1999) materiaalin rinnalla tarjoillaan annoksia Rosasin Soul Disguiselta (1999) sekä Los Super Seveniltä ja Houndogilta. Koska Los Lobos on jo itsessäänkin levyttänyt usealle yhtiölle, boksin työryhmä ansaitsee lisensointiviidakon raivaamisesta isot aplodit. Etenkin, kun mukaan on vaivaa säästämättä kerätty myös helmiä epätasalaatuisilta albumeilta, joilla Los Lobos sattuu esiintymään. Esimerkeistä käyköön Grateful Dead -tribuutti Deadicated, Walt Disney -leffatribuutti Stay Awake, joululevy Yulesville, Richard Thompson -tribuutti Beat The Retreat, Doc Pomus -tribuutti Till The Night Is Gone, hyväntekeväisyyslevy Silencio = Muerte: Red Hot + Latin, leffakiekot Alamo Bay, A Fine Mess ja Desperado sekä todellinen timantti: TV-kanava PBS:n Beatles-spesiaalin ääninauhalta pelastettu luenta klassikosta Tomorrow Never Knows.
Los Lobosin diskografia kattaa tällä hetkellä kymmenen studioalbumia. Näistä uusin, toissavuotinen This Time, jatkaa edeltäjiensä linjaa: siltä löytyy muutama järisyttävän hyvä pala, jokunen tavanomaisempi esitys ja pari suorastaan kyseenalaista raitaa. Niinpä tällaisen kattavan kokoelman julkaiseminen tuleekin tarpeeseen. Erilaisille tribuuteille jo originellin sovitusotteensa ansiosta mieluusti kutsuttavan yhtyeen boksi onkin kuin salaa myös kunnianosoitus sille itselleen. Arvostusta satelee luontevasti kaikilta niiltä artisteilta, jotka Los Lobosin kanssa ovat studiossa ja/tai lavalla esiintyneet. Tähän joukkoon lukeutuvat Ry Cooder, T-Bone Burnett, John Hiatt, Levon Helm, Alex Acuña, Jim Keltner, Efrain Toro, Flaco Jimenez, Money Mark, Yuka Honda ja Sheryl Crow.