Amerikan Agents on täällä taas. Arvokkaasti harmaantuneena ja ilmaisuunsa entistä syvemmälle uponneena Los Lobos kantaa ylväästi Los Angelesin Chicano-yhteisön lippua. Levyn avausraita The Valley onkin kaunis oodi alueelle, joka on David Hidalgon ja kumppanien koti.
Kolmikymppisiään jo viettäneen porukan jäsenet näyttävät levynkannen kuvissa ahavoituneilta ja elämän kolhimilta, mutta musiikin sävy on alati sydämellinen ja leppeä. Efekti on sama kuin Neville Brothersissa: vaikka kaverit ovat sen näköisiä, ettei heille kannata käydä aukomaan, he ovat aivan varmasti mukavia kitaraa kuistilla soittelevia lastenlastensa lempivaareja.
Tunne, jonka Los Lobos lataa soittoonsa, onkin jotain lähes käsittämätöntä. Tästä yhtyeestä voi joko pitää tai olla pitämättä, mutta kukaan ei voi väittää heidän tekevän juttuaan jotenkin puolitehoisesti.
Ritchie Valensin La Bambastahan Los Lobos aina tullaan muistamaan, mikä on hivenen ristiriitaista. Yhtäältä bändi ei ole omillaan ainoatakaan maailmanhittiä kyennyt laatimaan. Toisaalta se ei olisi nyt näin laajalti tunnettu ja arvostettu ilman tuota lainaa.
