Jussi Lehtisalon turski trio määrittelee itsensä suomalaisen särörockin ja New Yorkin kasarinoisen raiteilla jyrääväksi hirviöksi. Vauhdikkaasti ja hellittämättömästi möyryävät riffit, kumiseva komppi ja tylpäksi kaiutettu laulu tuovat mieleen myös Hawkwindin raskaan rituaalisen rockin, joskin ilman synteettistä avaruussoundia ja ylimääräisiä suhinoita. Perisuomalainen sakean soundin voimakolmikko saa uutta ulottuvuutta Eetu Henttosen muikeasti tempoilevan bassottelun ja Tuomas Laurilan iskevän pannunpaukkeen myötä. Lehtisalon ronskisti kiitävät riffit eivät jarruttele. Välillä tuntuu kuin kitara veisi soittajaa kuin maitotonkkaa pitkiin instrumentaalisiin purkauksiin ja improvisoituihin jatkosooloihin.
Lusiferiinin Armosta käyttää lauluistaan “noise schlager” -yleistermiä. Kappaleista huomaakin, kuinka joustavasti tajunnanvirtaiset sanoitukset taipuvat tasaisen menotahdin riviluennaksi ja hyvin tarttuviksi, dynaamisiksi kertosäkeiksi. Hallitsevinta on välittömästi mukaansa vievä muhevien mahtiriffien kierto, jonka tenhoa on helppo testata ihan ensimmäisen kappaleen Silmät meikatut alusta. Ei ihme, jos Nuolee-albumi imaisee kuulijan niiltä sijoiltaan lujaa
kulkevalle kierrokselle ja sylkäisee vasta kiekon lopussa pois kyydistä. Ja kumma, jos ei toinen ja useampikin kyytikerta maita.