MARILYN MANSON: Holy Wood (In The Shadow Of The Valley Of Death)

Arvio julkaistu Soundissa 11/2000.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.
Marilyn Mansonin kakkoslevy Antichrist Superstar teki hänestä tähden. Asian seurauksia hän pohti albumilla Mechanical Animals. Nyt mies on selvästi toipunut saamastaan julkisuudesta ja voi jälleen palata tähtipölystä maan päälle julistamaan meille totuutta.

Arvio

MARILYN MANSON
Holy Wood (In The Shadow Of The Valley Of Death)
Nothing

Marilyn Mansonin kakkoslevy Antichrist Superstar teki hänestä tähden. Asian seurauksia hän pohti albumilla Mechanical Animals. Nyt mies on selvästi toipunut saamastaan julkisuudesta ja voi jälleen palata tähtipölystä maan päälle julistamaan meille totuutta. Harmi vain, että messiaan viestin teho katoaa tahattomaan koomisuuteen. Esimerkiksi The Love Songin kertosäe "Do you love your gun, god, government?" on mainio hokema raskaaseen rockbiisiin, mutta miksi ihmeessä sen perään pitää huutaa pakollinen "fuck you?" Tällä levyllä Mansonin suurin verbaalinen oivallus taitaa olla se, miten coolilta gun ja god kuulostavat, ja mielellään samassa lauseessa.
Marilyn Manson voi olla ongelma kuuntelijalle, joka ei osaa suhtautua sanoituksiin joko samaistumalla tai ironialla. Ilmeisesti Manson itsekin suhtautuu sanoihinsa edes jotenkin ironisesti, tästä kielii viimeistään kappale nimeltä Target Audience (Narcissus Narcosis). Suuri kysymys kuuluu siis: jos unohdetaan levyn kansikuvat, sanoitukset ja Marilyn Mansonin ulkonäkö, jotka tuskin enää shokeeraavat muita kuin jenkkejä, niin mitä jää käteen?
Mies nimeltä Brian Warner ja iso nippu hienoja rockbiisejä.
Holy Wood on yhtä kuin 20 raitaa ja seitsemänkymmentä minuuttia hyvää industrialrockia. Hämmästyttävintä levyssä on se, kuinka vähän täytebiisejä tuohon määrään mahtuu. Levyllä on paljon suoraviivaisia ja nopeita, parin kolmen minuutin kappaleita. Välillä levyllä liikutaan oikeastaan aika kaukana Reznorin tuotannon aikaisesta gootti-industrialista. Holy Wood kuulostaa useimmiten häpeilemättömän tavalliselta ja yksinkertaiselta, mikä on pelkästään positiivista. Aikaisempien levyjen goottitunnelman rakentamiset on jätetty vähälle ja tilalla on nopeasti läpikaahatut, perinteisistä osista koostetut biisit. Kohutulla sikiö ristillä -kannella varustettu single Disposable Teens sekä tylsä King Kill ovat selvimmät jäänteet menneisyydestä, mutta toki tuttua pörinäbassoa ja metallin kalsketta löytyy muutenkin kautta levyn.
Jonkin muuttumisesta kielii myös se, että Lamb Of Godin säkeistön kaunis melodia on kuin suoraan Radioheadin Climbing Up The Wallista ja The Apple Of Discordista tulee hämmästyttävästi mieleen Jayhawksin The Man Who Loved Life. Lisäksi The Nobodies ei ole enempää eikä vähempää kuin kaunis popbiisi, tietenkin lukuunottamatta sanoituksia.
Marilyn Manson tulee paikoin harvinaisen lähelle kuulijaa, muutamissa kohdissa väliin ei jää kuin akustinen kitara ja jonkun efektin, tai muuten vain narinan, taakse kätketty lauluääni. On suuri sääli, että Manson ei käytä marisevaa ääntään vaihtelevammin, sillä nykyisellään se on muuten monipuolisen levyn puuduttavin elementti.
Hieman karsittuna Holy Wood olisi upea albumi, sillä nyt mukana on liian monta samanlaista biisiä, jotka vain turhaan syövät toistensa tehoa. 

Lisää luettavaa