MARILYN MANSON: The High End Of Love

MARILYN MANSON
The High End Of Love
Interscope

Kun shokkikeinot on käytetty loppuun, onko Marilyn Mansonin musiikille enää käyttöä? Tai hieman kääntäen: onko maailmalla, joka selvisi George W.
Bushin harjoittamasta kansainvälisestä terrorismista, enää käyttöä Mansonin kaltaiselle suorapuheiselle, mutta parhaat hetkensä eläneelle ukkosenjohtimelle?

Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, vastaus on kyllä. The High End Of Love on levy, jota vain harva odotti, mutta joka täyttää vaivatta paikkansa Mansonin epätasaisessa katalogissa. Itse asiassa käsissä on miehen paras tuotos sitten Mechanical Animalsin (1998).

Levy käynnistyy Alice Cooperin suuntaan yhä vahvemmin kumartavalla Devour-biisillä, joka osoittaa Mansonin pystyvän halutessaan tekemään iskevää rockmusiikkia – myös ilman turhaa tosikkomaisuutta. Yksi merkittävä syy uuteen piristymiseen on biisintekijä-basisti Twiggy Ramirezin palaaminen vuosien tauon jälkeen ruotuun. Ramirez kantaakin päävastuun levyn kappaleista yhdessä rumpali Chris Vrennan kanssa.

Muitakin näytteitä hyvästä sykkeestä löytyy. Four Rusted Horsesista huokuu onnistuneesti pieniä kantrivivahteita (!) ja aivan järkyttävällä nimellä siunattu single Arma-goddamn-motherfuckin-geddon toimii kappaleena selvästi nimeään paremmin. Mansonille tyypilliseen tapaan levylle on kuitenkin tungettu aivan liikaa materiaalia, sillä loppupuoli laahaa selvästi alun vyörytyksen perässä.

The High End Of Love -albumi saattaa olla shokkiarvoltaan silkka nolla, mutta suoraviivaisena rocklevynä se on paljon enemmän. Marilyn Mansonin – tai ennen kaikkea Twiggy Ramirezin – paluulle on syytä kohottaa malja.