Kymmenen vuotta sitten Cibo Matto oli kaikkien trendsetterien mielestä tosi kiva yhtye. Mikäpä olisi voinut olla nastempaa kuin kahden herttaisen japanilaisen neidon tekemä pirteä ja rytmikäs pop? Kaiken lisäksi heidän Viva! La Woman -albuminsa (1996) jokainen biisi kertoi ruoasta ja tytöistä toinen seurusteli Sean Lennonin kanssa.
Sekä muusikkojen lemmensuhteelle että Cibo Mattolle kävi köpelösti jo monta vuotta sitten. John Lennonin pojan kanssa heilastellut Yuka Honda on sittemmin levyttänyt ultramuusikko John Zornin yhtiölle eikä Miho Hatorikaan ole jättänyt musiikkia. Viime vuonna Japanissa julkaistu Ecdysis on hänen ensimmäinen soololevynsä. Se on varsin hämmentävä kokonaisuus, mutta ei mitenkään myönteisellä tavalla.
Ihan ensimmäiseksi – siis heti ensimmäisen kappaleen alussa – huomio kiinnittyy siihen, että Miho Hatori laulaa ja fraseeraa aivan kuin Björk. Seuraavaksi tulee mieleen, että ohjelmoituja rytmejä ja kaikenmoisia eksoottisia lyömäsoittimia rinnakkain käyttävät taustatkin voisivat olla Björkin levyltä. Sitten huomaakin jo ajattelevansa, mitä Miho haluaa monilähtöisyydestä huolimatta varovaiselta kuulostavalla Ecdysis-levyllä kertoa itsestään? Siihen en ole vielä keksinyt vastausta.