Kaksi vanhaa ystävää istuu pubissa. Miehet kumoavat viskin toisensa jälkeen. Ulkona sataa kaatamalla. Toinen tekee lyömättömän ehdotuksen: ”Perustetaan kantribändi!”
Nuo ystävykset ovat siistin Keane-yhtyeen pianisti Tim Rice-Oxley ja kiertuebasisti Jesse Quin. Heidän humalainen päähänpistonsa sisältää kaikki katastrofin ainekset. Kaveriensa avulla kaksikko on kuitenkin saanut aikaan sydämellisen ja vapautuneen albumin. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi Keanen yhteistyöstä raptähti K’naanin kanssa.
Mt. Desolutionin takkatulen lämpöiset laulut eivät ole ikimuistoisia mutta hetkellisesti ne miellyttävät. Erityisesti niiden toteutus on todella onnistunut. Pedal steel vonkuu, rummut tussahtavat laiskasti ja molemmat miehet laulavat täydestä sydämestään. Toivottavasti he lähtevät viemään ideaa tästä edemmäs.
Jos Mt. Desolution -levyä jostain erityisestä pitää moittia, niin kappaleiden lähtökohdat tuntuvat liiankin ilmeisiltä. Departure rullaa kuin The Jayhawks reippaimmillaan, Annie Ford soi kuin Bruce Springsteenin 1970-luvun rocklevyt kepeimmillään ja The Midnight Ghostin haikeus osoittaa suoraan Gram Parsonsin suuntaan.