NITS: Hits

Arvio julkaistu Soundissa 11/2001.
Kirjoittanut: Jorma Jortikka.
Lämpimät muistot Nitsin kesäisistä esiintymistä Suomessa eivät vielä ole ehtineet kunnolla haaleta, kun kolmen cd:n laatikko Hits jo putkahtaa julkisuuteen.

Arvio

NITS
Hits
Sony

Lämpimät muistot Nitsin kesäisistä esiintymistä Suomessa eivät vielä ole ehtineet kunnolla haaleta, kun kolmen cd:n laatikko Hits jo putkahtaa julkisuuteen. Suomella on ollut pitkään jonkinlainen erityispaikka Nitsin ja varsinkin Henk Hofsteden mielessä; onhan yhtye nimennyt albumin Alankomaat silkalla suomen kielellä. Toisaalta tämä saattaa olla vain omaan napaansa tuijottelijan harhaa. Luultavasti Henkillä on yhtä hyviä ystäviä muissakin Euroopan maissa, sillä Nits-kokoelmaltakin löytyy muun muassa saksaksi ja italiaksi nimettyjä lauluja.
Hittipaketti alkaa Nitsin tunnetuimmalla kappaleella In The Dutch Mountains, joka tuntuu olevan yhtyeen jäsentenkin mielessä jonkinlainen vedenjakaja orkesterin 27-vuotisella taipaleella. Pelkästään kaupallisista syistä Nits tuskin on valinnut aloitusraitaa, sillä yhtye on muutenkin antanut piut paut sellaisille sivuseikoille kuin myyntimenestykselle ja listasijoituksille. Pikemminkin Nits on pyrkinyt aktiivisesti karttamaan menestystä. Arvaamattomasti toimiva yhtye on ensin totuttanut kuulijansa tiettyyn tyyliin, mutta heti seuraavalla levyllä hylännyt tutun konseptin ja hakeutunut uusille urille.
Vuoden 1987 superhitillään In The Dutch Mountains ja viehkolla jalkapallomuistelolla J.O.S. Days alkava ensimmäinen levy peruuttaa yhtyeen uran alkuun vuoden 1979 Tent-albumiin. Henk-albumille 1986 Nits oli vähentänyt The Beatles -vaikutteet minimiin ja kokeili monimutkaisempien kappaleiden parissa. Bike In The Head testaa rohkeasti eri tempoja ja maustaa kappaleita vaihtelevilla kilinöillä. Kaksi vuotta aikaisemmin julkaistu Adieu, Sweet Bahnhof -levy edustaa perinteisempää poppia. Tunnelmat vaihtelevat nimikappaleen kauniista valssista Maskin glam rock -vaikutteiseen jyskämiseen ja Woman Cactusin hilpeään tvistiin. Omsk-albumilla 1983 taas kuului voimakkaasti juuri mukaan tulleen kosketinsoittaja-tuottaja Robert-Jan Stipsin vaikutus. Esiin työntyvät piano-osuudet yrittävät sinnikkäästi liimata kasaan hajanaisia melodioita.
Nitsin kolmella ensimmäisellä albumilla Tent, New Flat ja Work kuuluu selvimmin syntikkapopin ja varsinkin Kraftwerkin ihannointi. Näillä kolmella levyllä Nits soitti vielä alkuperäiskokoonpanossaan, mutta sen jälkeen alkoivat ovet heilua yhtyeen studiolla. Nykyisten alkuperäismuusikoiden Henk Hofsteden ja Rob Kloetin rinnalla on piipahtanut kaikkiaan kymmenkunta muusikkoa. Henk on kuvaillut Nitsin käyttämää työmetodia luovuudeksi, joka syntyy kaaoksesta. Yhtyeellä on tapana sulkeutua kotistudioon päiväksi ja katsoa illalla, mitä se on saanut aikaiseksi. Kun akanat on varisteltu pois kultajyvien joukosta, Nits jatkaa seuraavana päivänä jäljelle jääneen materiaalin jalostamista edelleen. Tätä on helppo uskoa, sillä lopputulokset kuulostavat niin monikerroksisilta.
Toisella levyllä Nits jatkaa Hat-albumista ja vuodesta 1988 eteenpäin viime vuonna ilmestyneeseen Wooliin asti. In The Dutch Mountains -albumilla alkanut kehitys sävellysten yksinkertaistamiseksi jatkui Hat-levyllä, jolla särmikäs ja raakasointinen kitararock vaihtui perinteisempiin poplauluihin ja yllättävänkin hempeisiin balladeihin. Melankolisen The Bauhaus Chairin parittomaksi kaverukseksi nousee The Train, joka on ehkä kauneinta poppia, mitä yksinäisyydestä on koskaan kirjoitettu. Vuosikymmenen vaihteen Giant Normal Dwarf panosti pianovoittoisiin lauluihin, seesteisiin tunnelmiin ja upeisiin lauluharmonioihin. Hetkittäin Fountain Manin chorukset ovat kuin The Beach Boysilta lainattuja.
Vaikka pianosäesteinen Ting vuodelta 1992 johti viileiden, vaikeasti avautuvien ja jopa sisäänpäinkääntyneiden sekä ahdistavien sävelmien maailmaan, niin toki iloisempia rallatuksiakin joukkoon eksyi. Soap Bubble Boxin kuulasta tarttuvuutta on vaikea vastustaa. Lähes kymmenen vuoden popahtavan rupeaman jälkeen oli jälleen aika uudistua, ja niinpä uusien soittajien astuttua rivistöön sointi muuttui tuhdimmaksi vuoden 1994 Da Da Da -levyllä. Esimerkiksi albumin nimikappale on varsin suoraviivaista ränttätänttärockia. Kokoelmalle valitut kappaleet nojaavat myös tukeviin koskettimiin, ontosti kolahtaviin rumpuihin ja isojen sovitusten tuomaan turvaan. Wool-levyn ainut edustaja Ivory Boy tunnelmoi laiskasti Lou Reedin hengessä ja tekee yllättäviä viiltoja kimakan soul-falsetin avulla.
Varsinaiset spesiaaliherkut löytyvät kakkoslevyn lopusta. Hitaan, vanhahtavan jazzin avulla Nits luo jouluisen tuokion lumettomaan syksyyn vuoden 1994 Wish-promosinkulla. Nitsin ja hollantilaisen stand up -koomikon Freek de Jongen liveversio In The Dutch Mountainsista puolestaan on varsin huvittava kokoelma flaaminkielisiä korahduksia. Yleisö on syystäkin ollut pähkinöinä. Hittimoukarin kolmantena pyöränä on kooste vuoden 1989 tuplalivelevystä Urk, jonka kappaleet Mountain Jamia ja Shadow Of Doubtia lukuunottamatta ovat mukana itse kokoelmallakin. Konserttitulkinnat noudattelevat pitkälti levytettyjä versioita. Eniten albumiversioista poikkeaa Mark, jonka rokkaus on vaihtunut pianon intiimiin säestykseen.
Vaikka Nitsin musiikki nojaa perinteisiin, niin silti sävellyksissä ja sovituksissa on yleensä aina jotain outoa. Yhtyeen musiikki muistuttaa äänimaisemaltaan kuvaa, joka näkyy, kun katselee vanhan lasiesineen lävitse. Näkymän kaikki elementit ovat paikallaan, mutta mittasuhteet ja yksityiskohtien suhteet toisiinsa ovat vääristyneet. Ja ne vääristymät kruunaavat Nitsin popmusiikin. 

Lisää luettavaa