NITS: Wool

NITS
Wool
PIAS

Edellisellä levyllä alkanut pelkistäminen jatkuu ja hyvä niin. Hollannin parhaita toisinaan vaivanneen pakollisen nokkeluuden karsiminen on ehdottomasti laulujen eduksi ja ne ovat Woolilla tiukasti parasta A-ryhmää.
Päätösraitaa, yellomaisen paksulla synttyriffillä ja upeasti svengaavilla James Bond-torvilla jumputtaen kiiruhtavaa Frogia, lukuunottamatta albumi leijuu kiireettömästi mietiskellen, avarana ja kypsänä kuin hieno viini. Nelihenkisen torvisektion ohella väriä tuo herkän kamarimusiikillisesti soiva ZAPP!-jousisektio ja Leona Philippon sielukas taustalaulu. Uutta on siellä täällä ilmeinen jazzin aavistus. Se tiivistyy herkullisesti Walking With Marian verkkaisessa trumpetissa. Henk Hofsteden lennonmainen laulu näyttäytyy kauttaaltaan parhaimmillaan. Hän soittaa tällä levyllä lähes pelkästään koskettimia, Laetitia van Kriekenin ohella. Kitaraa kuullaan tuskin ollenkaan, mutta se ei ole puute. Harvalla pop-bändillä syntikat ja piano soivat näin kliseettömän elegantisti. Kontraa soittavan Arwen Linnemannin ja Rob Kloetin rytmityö ei jätä sijaa napinalle.
Cohenmaisen tummaa tuskaa tihkuva Crime & Punishment laahustaa lähi-itäisin viuluin ja luutuin unohtumattomasti ja munkki Leonardin haamu kummittelee myös Strawberry Girlissä, missä Hofstede laulaa: "I´m just a black sheep/A falling leaf from a family tree." Hommassa ei kuitenkaan ole mitään hapanta, vaikutteet, ei vähiten The Beatlesin, on täydellisesti sisäistetty. Epämääräisen kiinalaissävyinen ja kirkkaan filosofinen The Angel Of Happy Hour on todella sykähdyttävä kappale ja sisältää tekstissään perimmäisen totuuden: "I´m not dead/I can change." Hofsteden tekstit lähentelevät abstraktia, mutta ne välittävät tehokkaasti, ja hyvin runollisesti, tunnelmia, tilanteita ja oivalluksia.
Sanoisin, että pop-musiikki ei paljon Woolista parane.