OZZY OSBOURNE: Prince Of Darkness

Uudelle musiikinkuulijasukupolvelle lähinnä tv:stä tuttu sekavan oloisena köpöttelevä ukkeli oli aikoinaan yksi maailman maineikkaimmista heavy-laulajista. Kuin muistutukseksi siitä hänen tekemisistään on koostettu neljän cd:n kansio. Matka lähtee liikkeelle levystä, jonka tekijänä mainittiin ensi kertaa Ozzy Osbourne, ei Black Sabbath. Eli vuoden 1980 Blizzard Of Ozzista.

Birminghamissä vähän yli 56 vuotta sitten syntynyt John Michael Osbourne on ottanut osaa boksin kasaamiseen näennäisen kiitettävällä tarmolla: esipuhe tai kansivihon parin virkkeen kommentti joka raidasta ei tosin juurikaan infoa sisällä.

Biisintekijänä Ozzysta ei olisi kertomista, ellei hän olisi onnistunut kerta toisensa jälkeen poimimaan viereensä hienoja kitaristeja. Voidaankin todeta, että tämän 52-raitaisen kokoelman kaksi ensimmäistä levyä ovat yhtä lailla Randy Rhoadsin, Jake E. Leen sekä Zakk Wylden kuin hänen levyjään. Paketin kolmas kiekko koostuu yhteistyöhankkeista, neljäs uusista covereista – eli "rokkibiiseistä, joita olen aina rakastanut", kuten mies itse sanoo.

Levy kolme on hyvin kirjava: tulkittavana on muun muassa Status Quota sekä Jimi Hendrixiä, tulkkeina väkeä Dweezil Zappasta Wu-Tang Clanin kautta Motörheadiin ja Muppet Show'n Miss Piggyyn. Eikä levy neljä paljon paremmaksi pistä. Rumpali Mike Bordinin, kitaristi Jerry Cantrellin, basisti Chris Wysen ja valikoitujen vieraiden kanssa Ozzy tarjoilee omat turhat näkemyksensä esimerkiksi King Crimsonin 21st Century Schizoid Manistä, Bowien All The Young Dudesista sekä Stonesin Sympathy For The Devilistä.

Prince Of Darknessin parasta antia ovat toisin sanoen kaksi ensimmäistä levyä. Niillä kuullaan Crazy Trainin, Mr. Crowleyn, Bark At The Moonin sekä No More Tearsin kaltaisia tiukkoja Ozzy-klassikoita yli kahden vuosikymmenen ajalta.

Vanhimpien raitojen kohdalla on kuitenkin tapahtunut rumaa historian uudelleen kirjoitusta. Sopimusriitojen tähden rummut on soitatettu uudestaan Mike Bordinilla ja bassot Robert Trujillolla. Vinyylit ja vanhat cd:t kannattaa siis pitää visusti tallessa, sillä jos Blizzard Of Ozzin tai Diary Of A Madmanin ostaa haluat nyt, niin takuulla yllätyt. Uudet painokset eivät Lee Kerslaken rumpuja tai Bob Daisleyn bassoja sisällä.