PASSIONWORKS: Passion Play

PASSIONWORKS
Passion Play
Rowan 3

On erittäin harvinaista, että debyyttipitkäsoitto kuulostaa yhtä tarkkaan harkitulta ja ammattimaiselta kuin Passionworksin Passion Play. Vaikka tässä yhtälössä voi halutessaan haistaa myös annoksen laskelmointia, täytyy bändin valitsemalle pystypäiselle linjalle nostaa hattua – ainakin iso ja rouheva soundimaailma peittää alleen biisimateriaalin selvimmät epätasaisuudet. Itseäni tämänkaltainen 2000-luvulle päivitetty hardrock-tuuttaus ei kuitenkaan liikuta, varsinkin kun suurin osa biiseistä sisältää kliseiden kyllästämiä särökitarakertosäkeitä, joiden toivoin jo vaipuneen unholaan.

Jos näihin epäkohtiin ei kiinnitä kovin suurta huomiota, voi Passion Playsta saada reippaasti enemmän irti. Esimerkiksi kelpaa jo hyvän aikaa sitten sinkkuna ilmestynyt Beating His Children, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan perkeleellisen tarttuva ja tehokas biisi. Ainoaksi haittapuoleksi voi laskea sen, että kappale kuulostaa vähän liikaa Holelta. Toinen edukseen erottuva siivu on hitaasti kehittyvä ja salakavalasti mieleen ujuttautuva nimikappale, jossa intensiteetti on juuri sillä tasolla, jolla Passion Playksi kastetun levyn olettaisi olevankin. Näiden kahden ilonpilkahduksen varassa ei koko pitkäsoittoa kuitenkaan kannatella.

Albumin pahimmat kompastuskivet ovat siltä paistavat ilottomuus ja jännittyneisyys – aivan kuin biisejä olisi studiossa kasattu hampaat irvessä, vailla minkäänlaista tekemisen riemua. Yliannosteltu särökitarointi alleviivaa entisestään jähmeää toteutusta ja jättää peittoonsa sen tosiseikan, että Passionworksilla on takataskussaan avaimet laadukkaan materiaaliin tekoon. Vielä siihen on matkaa.