Kississä Paul Stanleyn hommana on aina ollut keksiä raikuvan tarttuvat hard rock -melodiat, jotka kannattelevat levyä siinäkin tapauksessa, että muut säveltäjät romahtavat epäolennaisuuksiin. Kaikkein harmaimmilla Kiss-kiekoilla ne ovatkin olleet ainoita valonkajastuksia. Tästä on helppo johtaa se linja, jolla Stanley uransa toisella soololevyllä operoi.
Hittitehtailukin voi lyödä käsille. Live To Winistä muodostuu kertosäekokoelma, kun ympäröivällä biisillä ei tunnu koskaan olevan muuta virkaa kuin mahdollisimman ripeä rakentelu kohti kertosäettä. Tämäkin vielä menisi, jos säkeet olisi saatu pyöriteltyä Paul Stanley-Desmond Child-Andreas Carlsson -akselilla ikimuistoisiksi. Tiukassa ovat Desmondinkin melodiat, vaikka tuskin toista I Was Made For Lovin’ Youta enää odotettiinkaan. Salaa kyllä toivoin, että Stanleyn kitarasta olisi lähtenyt edes jotakin Tonight You Belong To Men maagiseen riffiin viittaavaa.
Live To Win on helppoa, väliin makoisaa ja taatusti mielekkäämpää kuunneltavaa kuin Gene Simmonsin höperö Asshole. Paul Stanleyn tasoiselta biisinikkarilta se on kuitenkin vain laiskanpulskeaa autoilumusiikkia.