PETER GABRIEL: Up

Arvio julkaistu Soundissa 10/2002.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Hiljaa ja huolella kypsytelty Up on vihdoin valmis. Ja vaikka kymmeneksi vuodeksi venähtänyt tauko hikikarpaloita useille otsille kihottikin, Peter Gabrielin seitsemäs studiolevy ei onneksi lyö lommoa miehen ansioluettelon kylkeen.

Arvio

PETER GABRIEL
Up
Real World

Hiljaa ja huolella kypsytelty Up on vihdoin valmis. Ja vaikka kymmeneksi vuodeksi venähtänyt tauko hikikarpaloita useille otsille kihottikin, Peter Gabrielin seitsemäs studiolevy ei onneksi lyö lommoa miehen ansioluettelon kylkeen. Sitä mukaa kun meluava ykkösraita Darkness avautuu heijastelemaan Gabrielin klassikkoalbumilla 3 asunutta biisiä And Through the Wire, nousee hymy vanhan fanin huulille kuin kupla avatun 7Up-pullon kaulaan.

Kiitettävän synkissä merkeissä edetään sekä tekstillisesti että musiikillisesti myös jatkossa: 52-vuotias lauluntekijä hiipiikin nyt kautta linjan lähempänä 80-luvun kuin 90-luvun levyjään. Gabrielin hittisinkkuihin ja -videoihin mieltyneille tämä ei ole uutisista paras, mutta ehjien albumikokonaisuuksien ystävät saavat Upista pureskeltavaa – vaikka seitsemällä minuutilla tunnin ylittävä kiekko vaikuttaa alkuun pitkältä. Toisaalta, Peter Gabriel on usein ennenkin saanut sanottavansa sanottua vasta siinä ajassa, jossa tavallisia popraitoja on hujahtanut ohitse jo kaksi kappaletta. Herkkä coda The Drop onkin kolmen minuutin mitassaan kaksi kertaa lyhyempi kuin lajitoverinsa. Hätäisempi vetäisi tästä suoran viivan Genesiksessä 70-luvulla palveltuun aikaan, mutta polveileva ja viipyilevä tyyli lienee yhtä lailla velkaa miehen maailmanmusiikki-innolle.

Pikainen ennakko Upilta saatiin neljä vuotta sitten, kun jylhä I Grieve pääsi City of Angels -elokuvan soundtrackille. Uutukaisen taitepisteeseen sijoitettua raitaa on säädetty, mutta originaalin tenho on tallella: tästä biisistä saadaan vielä täysimittainen Gabriel-klassikko. Ainesta on niin ikään Digging in the Dirt -jatkumoa pikemmin kuin Sledgehammer-akselia edustavassa sinkkulohkaisussa The Barry Williams Show, jonka Sean Penn -ohjauksinen video on jo ehditty kieltää kaikissa kaksinaismoralismin linnakkeissa. Oma lukunsa on London Session Orchestran jousien sekä Peterin ja Nusrat Fateh Ali Khanin (1948-97) äänten varaan rakennettu järkyttävän kaunis ja melankolinen Signal to Noise. Mutta aivan kritiikittä ei Up sentään selviä: No Way Outin kertosäe saisi kuulostaa vähän vähemmän Red Rainiltä. Eikä siitäkään olisi haittaa, jos rumpali Manu Katchen ja basisti Tony Levinin pohjustamat biisit edes välillä rokkaisivat reilummin.

Kuriositeetina loppuun mainittakoon, että kansivihkon ensimmäisen valokuvan malli ja ottaja on suomalainen Arno Minkkinen. 

Lisää luettavaa