PETER GABRIEL: New Blood

Arvio julkaistu Soundissa 11/2011.
Kirjoittanut: Petri Silas.

On sääli, ettei Peter Gabriel ole julkaissut uutta sitten vuoden 2002 Upin, mutta mukavaa, että nyt hän muistuttelee järisyttävistä tulkitsijan- ja laulajantaidoistaan näinkin ylväällä, tuotantoonsa uusia näkökulmia avaavalla kokoelmalla.

Arvio

PETER GABRIEL
New Blood
Real World

On sääli, ettei Peter Gabriel ole julkaissut uutta sitten vuoden 2002 Upin, mutta mukavaa, että nyt hän muistuttelee järisyttävistä tulkitsijan- ja laulajantaidoistaan näinkin ylväällä, tuotantoonsa uusia näkökulmia avaavalla kokoelmalla. Kun kohta 62-vuotias brittilaulaja laulaa hiipivien jousien keskeltä tuttuja uhkan rivejä ”I know something about opening windows and doors”, kylmät näpit puristuvat sydämen ympärille. Ja kun puupuhaltimet saattelevat Mercy Streetin kauniiseen päätökseensä, sama sydän on pakahtua kappaleen voimasta.

New Bloodin alku on Peter Gab­rielin edellisessä projektissa. Mies tulkitsi toissa helmikuussa ilmestyneellä Scratch My Backillä itseään innoittanutta musiikkia David Bowiesta Radioheadiin niin sanotun klassisen musiikin puolelta tutuin välinein. Ajatus oli, että samat tekijät veistäisivät vastavuoroisesti tulkintoja Gabrielin musiikista. Syöttöön ei kuitenkaan juuri kukaan vastannut, joten  mies päätti versioida tuotantoaan itse orkestraalisessa äänimaisemassa. Niin syntyi New Blood, jonka myötä taiderockin kummisetä todistaa olevansa edelleen kunnianhimoinen ja ilmaisukykyinen. Voi kunpa muusat vielä puhaltaisivat myös luomisvoiman liekkiin.

Lisää luettavaa