Varsin itsevarmaa vaihtokauppaa tarjoaa kahdelletoista kollegalleen Peter Gabriel, joka on valinnut uutuudelleen yhden biisin näiden jokaisen tuotannosta. Idea levyn taustalla on, että kyseiset bändit ja artistit levyttäisivät vastavuoroisesti jonkin Gabrielin kappaleen. Kaikkien paitsi toimintansa lopettaneen Talking Headsin kohdalla se olisikin periaatteessa mahdollista, mutta vielä ei ole ilmaantunut tietoa sellaisista.
Gabriel hyödyntää levyllä John Metcalfen pelkistettyjä piano- ja suureellisia orkesterisovituksia perinteisempien rockinstrumenttien sijaan. Avaukseksi päätyneestä David Bowien Heroesista hän ei silti saa tuoreita sävyjä irti.
Kuusikymppisenä brittinä Gabriel on mieltynyt paitsi itseään muutamia vuosia vanhempiin kovanimisiin laulumaakareihin (Randy Newman, Neil Young, Paul Simon, Lou Reed) myös huomattavasti nuorempaan kaartiin (The Magnetic Fields, Elbow, Bon Iver, Regina Spektor). Jonkinlaiseksi kaukaiseksi kummisedäksi Gabriel taitaa mieltää itsensä tietylle nykyiselle tyhjääntuijotuspopille. Kun levy päättyy Radioheadin Street Spiritiin, eihän se yllätä.
Arcade Firen My Body Is A Cage sopii yllättäen osuvimmin Gabrielin ilmaisuun. Version huikea kaari kasvaa alun yllättävästä johnnycashmaisesta maanläheisyydestä sinfonisen nousun kautta antonyhegartymaiseen ilmavaan kaihoon. Talking Headsin Listening Wind tuo minimalistisessa tehossaan mieleen David Byrnen myöhemmän yhteistyön Alexander Balanescun kanssa.
1990-luvulla Gabrielilta ilmestyi Us ja 2000-luvun nollavuosina Up. Jännittäväksi jo käy, jääkö tämä kokonaisuutena vaisu cover-levy hänen 2010-luvun studiolevykseen vai ehtiikö miehen selkää kutittamaan tässä vielä toistekin.
