Peter Gabrielin hieno idea pilaantui matkan varrella. Jos kolme vuotta sitten ilmestynyt Scratch My Back -kokonaisuus ja viimein julkaistu And I’ll Scratch Yours -levy olisivat tulleet suunnitellusti samaan aikaan, kyseessä olisi ollut painava ja musiikillisesti kiinnostava taideprojekti.
Scratch My Back -levyllä kuultiin Peter Gabrielin näkemys kahdestatoista laulusta, joiden alkuperäisesitykset olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta taidepoppia. Levy oli miellyttävä, mutta ei millään lailla mullistava.
Projektin jännitteen piti nojata vastavuoroisuuteen. Nyt siitä on jäljellä vain rippeet. Puolet And I’ll Scratch Yours -levyn versioista on ollut kuultavissa jo kauan. Lisäksi Radiohead, David Bowie ja Neil Young vetäytyivät hankkeesta.
Eivätkä läsnäolijatkaan yllä parhaaseensa, tokkopa ovat edes yrittäneet. Arcade Fire ja Bon Iver lukevat laulunsa (Games Without Frontiers ja Come Talk To Me) läpi lähes vetelästi, Lou Reed (Solisbury Hill) on tehnyt siitä suorastaan taiteenlajin.
Elbow’n maalaama Mercy Street, David Bowien sijaisena esiintyvän Brian Enon riepoma Mother Of Violence ja peruutuspaikalle pyydetyn Joseph Arthurin pahaenteinen Shock The Monkey onnistuvat paremmin. He ovat vaivautuneet ajattelemaan, mitä ovat tekemässä.
