SCANDINAVIAN MUSIC GROUP: Terminal 2

SCANDINAVIAN MUSIC GROUP
Terminal 2
Sony

Kaikessa hiljaisuudessa mutta jo aikaa sitten ikävuosiltaan ja tuotantonsa laajuudella esi-isänsä Ultra Bran ohittanut Scandinavian Music Group tekee seitsemännellä studiolevyllään radikaalin käännöksen. Käännös ei kuitenkaan tapahdu takaisin kohti alkuaikojen kitaravetoisuutta vaan bändille itselleen aivan uuteen suuntaan.

Useampaakin Terminal 2 -albumia edeltänyttä levyä hallinnut folk on vaihtunut kosketinsoitinvoittoiseen sävelmaalailuun. Musiikin koneistaminen ja sähköistäminen eivät onneksi ole vaarantaneet huolella kirjoitettujen sävellysten ja tekstien asemaa yhtyeen biisien ytimenä. Joel Melasniemen ja Terhi Kokkosen laulujen äänimaisemat vain ovat entistä tummempia ja sanoitukset ottavat etäisyyttä luontoon ja etenkin sen eläinkuntaan.

Terminal 2 on urbaani levy, jonka pääosin hitaina etenevät melodiat saavat peitokseen synteettisiä ja ajoittain hyvinkin massiivisia äänimattoja. Kookkaimmillaan musiikki lähestyy Muselle ominaista suuruutta. Hieman muita raitoja ripeämpi Ei paniikkia vihjaa Scandinavian Music Groupin uuden soinnin olevan velkaa myös Ultravoxin, Duran Duranin, ABC:n ja aikalaistensa hallitsemalle 80-luvulle.

Dramaattisesti paisuvaa 2051-biisiä seuraava ja arvostelukappaleen tekijätietojen puuttuessa oletettavasti Joel Melasniemen kanssa kauniisti duetoitu Helena on akustisine kitaroineen tässä seurassa hauraan pelkistetysti kokonaisuutta rikkova, mutta samalla virkistävä välipala. Rytmillään ja kitarasoundilla vaivatta Policen mieleen tuova Las Vegasin raunioilla on albumin parhaimmistoa – eikä vähiten kautta levyn kuultavan Terhi Kokkosen yksinäistä kuulautta väkevämmän laulannan ansiosta. Pieniä teräviä timantteja ennakoi räjähtävällä introllaan tavallista ankarampaa menoa, mutta biisi asettuu välittömästi totutun rauhallisiin uomiinsa. Voimasointujen myöhempi paluu tekee kappaleesta lopulta yhden levyn dynaamisimmista esityksistä.

Terminal 2 paljastaa jo otsikollaan matkustamisen yhdeksi albumin keskeisistä teemoista. Musiikki tuntuu kaikessa kiireettömyydessäänkin tulevan jostakin kaukaa joko ajallisesti tai maantieteellisesti. Scandinavian Music Groupin matkan osoitteistoa voivat yhtä hyvin olla David Bowielle tuttu 70-luvun puolivälin jälkeinen Berliini kuin levyn päättävästä nimikappaleesta huokuva Blade Runner -elokuvan tulevaisuus.