SCANDINAVIAN MUSIC GROUP: Nimikirjaimet

SCANDINAVIAN MUSIC GROUP
Nimikirjaimet
Cortison Records

Kitararock oli sana, jonka ympärille kiertyi koko Scandinavian Music Groupin musiikki yhtyeen esikoisalbumilla. Kitaroista kaikki alkoi ja kitaroihin kaikki päättyi. Senpä takia ei ole mitenkään ihmeellistä, että yhtyeen kotisivulla tammikuisissa uutisviesteissä pohdiskeltiin singlevaihtoehtoa ja oltiin jo kallistumassa yhtyeen imagosta poikkeavaan ratkaisuun.

Tekijät olivat suunnitelleet, että hylkäävät kitarapainotuksen ja esittelevät rohkeasti SMG:stä uudistunutta puolta. Nimikirjaimet-albumin esittelysinkuksi oli valittu Säälittävä syksy -niminen kappale, joka pompahteli hauskasti, jätti kitarat taustalle ja luotti maailmallakin hyväksihavaittuun, tanssittavaan diskorokkiin. Erikoinen mutta kiinnostava ratkaisu.

Homma oli sinettiä vaille valmis, kun levy-yhtiön puolelta iskettiin mustapekkana kitara-kortti pöytään. Palattiin aikaisempaan suunnitelmaan, jolla SMG pidetään yhä uusien laulujen esiinmarssituksen yhteydessäkin kitarabändinä. Albumin aloittava 100 km Ouluun on hysteerisen kitaravallin kiehauttama poplaulu, joka kaahaa hillittömällä vauhdilla sekä kirjaimellisesti repii, raastaa ja kiduttaa. Samalla sen tavoitteena on varmistella esikoislevyn valloittamaa fanijoukkoa.

Aloituskappale on kelvollinen popralli, mutta mielenkiintoisempia lauluja löytyy albumin loppusuoralta. Elena viittaisi hätäisesti tulkiten kreikkalaisiin tunnelmiin, mutta hämäävän nimen takaa paljastuu kertosäkeellinen tummenevien kitarariffien keinuttamaa glam rockia. Keskitempon rokkikappaleilla on helposti vaarana jäädä vain keskitempon täytepaloiksi, mutta SMG saa pianolla kuulastetun Kun kuolen -laulun soimaan hämmästyttävän raikkaasti. Joku voisi sanoa tässä yhteydessä taikasanan Coldplay. Juokseva mies puolestaan viehättää rennon juurevalla rockauksellaan, jossa tarttuva kertsi on paikallaan.

Ja todellakin, kertosäemelodiat SMG:llä on hallussa lähes läpi albumin, mutta laulujen melodioissa ja rakenteissa on paljon toivomisen varaa. Suuresta osasta Joel Melasniemen sävellyksistä on vaikea saada otetta.

Ja sitten tulee se suuri mutta. Albumin pahimmaksi ongelmaksi muodostuvat Terhi Kokkosen tekstit. Ne jäljittelevät edelleen Anni Sinnemäen arkipäivän runollista tyyliä, mutta jäävät kauaksi alkuperäisistä. Tekstit jumittuvat hajanaisiksi yritelmiksi ja sekaviksi aihioiksi. Erittäin nolostuttavia ovat useat tekniset kömpelyydet eli tekstejä ei ole saatu mahtumaan laulujen tahteihin. Aivan kuin sanoitukset ja sävellykset olisivat eri paria.

Joku voisi sanoa kohteliaasti, että SMG tarjoaa taiteellisesti kunnianhimoista popmusiikkia, jossa kuuntelija haastetaan alati melodia-, tempo- ja laulurakenteiden vaihtelulla. Kun taas jonkun toisen mielestä yhtye ei pysty tekemään edes simppeliä poplaulua, vaan korvaa puutteen turvottamalla kappaleet näennäistaiteellisiksi sinfonioiksi ja mukarunollisiksi eepoksiksi.