Jos yhtyeen, jonka runko on aikanaan irtautunut toisesta yhtyeestä, musiikista puhuttaessa ei tarvitse mainita tuota aiempaa yhtyettä, se on selvästi onnistunut luomaan nahkansa. Mitään erityisen skandinaavista tämän ryhmän musiikista on silti vaikea löytää, jos sellaiseksi ei lasketa suomenkielistä laulua, mutta ei kai nimi bändiä pahenna.
SMG:n vaikutteet ovat ilmeisesti hyvinkin moninaiset, eikä yhtyeen kolmas pitkäsoitto ole täysin yksitotista jälkeä. Joel Melasniemen sävellyksistä löytää sävyjä vanhasta folkista tuoreemman kuuloisiin juttuihin, ja Terhi Kokkosen sinänsä luontevat sanoitukset pariutuvat niiden kanssa mukisematta. Kokkonen laulaa hienosti, joskin ilmeisesti materiaalin luonteesta johtuen hän joutuu enimmäkseen hempeilemään, mikä latistaa kokonaiskuvaa jonkin verran ja saa harmittelemaan, että naisen voimavarojen täysi kirjo ei pääse esille. Hassua kyllä, osin tästä syystä Ylpeä sydän -biisillä käytetyn, sinänsä vaatimattoman äijäkuoron kuuleminen tuo juuri tuota kaivattavaa variaatiota.
Hölmö rakkaus on levyn selvin hitti, jonka hienoa melodiakulkua alleviivaa raidalle pestatun Kerkko Koskisen tarttuva pianokuvio. Ja outoa sinänsä, mutta aivan kuten Koskisen Lolitalla, tämänkin levyn biiseissä vilisevät kaislat, polut ja soutuveneet kuin tulevaa kesää haistellen. Kiekon on helppo kuvitella juuttuvan pitkäksi aikaa runotyttöjen ja muiden haaveilijoiden cd-soittimiin.
