SERJ TANKIAN: Elect The Dead

Arvio julkaistu Soundissa 11/2007.
Kirjoittanut: JANI SIPILÄ.

Tunnettujen ja arvostettujen musiikintekijöiden erillisprojektit aloittavat yleensä hieman huonoista asemista. Usein taustalla on ylittämätön vertailukohta, kuten tälläkin kertaa. Serj Tankianin tapauksessa System Of A Down paistaa helppona valintana läpi.

Arvio

SERJ TANKIAN
Elect The Dead
Serjical Strike

Tunnettujen ja arvostettujen musiikintekijöiden erillisprojektit aloittavat yleensä hieman huonoista asemista. Usein taustalla on ylittämätön vertailukohta, kuten tälläkin kertaa. Serj Tankianin tapauksessa System Of A Down paistaa helppona valintana läpi. Sen sijaan Maynard James Keenanin vetämä Puscifer onnistuu erojen ja yhtäläisyyksien avulla olemaan muutakin kuin vain Toolin laulajan ajantuhlausta.

Puscifer ja Tankian eroavat toisistaan jo lähtökohdiltaan. Tankian on valinnut soololevylleen yksinäisen tien, kun hän on itse soittanut lähes jokaista soitinta. Maynardin levyllä ovat apuna olleet Rage Against The Machine/Audioslave -miehet Brad Wilk ja Tim Commerford sekä liuta muita taitavia tekijöitä, kuten Primus-rumpali Tim Alexander.

Tankianin Elect The Dead alkaa vahvasti. Empty Walls on melodinen, voimakas ja tarttuva biisi. Se antaa erittäin hyvän kuvan levystä, mutta pian iskee pettymys. Tankian ei ole oikeastaan keksinyt mitään muuta seuraavan yhdentoista raidan aikana. Jo toisena kuultava The Unthinking Majority pistää miettimään, miksi Tankian on tehnyt tällaisen levyn.

System Of A Downin osoittelevat ja hieman lapselliset sanoitukset ovat kyllä tähän saarnaan verrattuna suorastaan dada-runoutta. Tankianille on tärkeätä tuoda asiansa esiin, ja hän tekee sen nyt paasaamalla kahdentoista biisin verran samankaltaisten musikaalisten ratkaisujen kanssa. Hyvä esimerkki tästä on Praise The Lord And Pass The Ammunition -raita.
Tankianilla olisi ollut mahdollisuus osoittaa kykynsä myös säveltäjänä, sillä soittajana hän on taitava. Tällä kertaa hän on kuitenkin tehnyt levyn, joka voisi olla System Of A Downin itseään toistavista ylijäämistä kasattu teos.

Pusciferin V Is For Vagina -levy jatkaa Toolin Aenima-albumin kannen teemaa, jossa mies ottaa suihin itseltään. Sanoitukset syventyvät pillujen, naisten ja seksin maailmaan, mutta vain pintapuolisesti. Sellainen lyyrinen ”oivallus” kuin ”Christ is coming/and so am I” jättää hieman tulkinnan varaa, mutta Pusciferin kontekstissa kyse on juuri siitä, siis siitä.

Maynard on ilmoittanut, että Puscifer on vain yksi kanavista, joilla hän pystyy ilmaisemaan päänsä sisäistä maailmaa. Kukin vetäköön tästä omat tulkintansa. Samaa maailmaahan ilmentävät myös Tool ja A Perfect Circle.

Elektroniseen ja pehmeään ilmaisuun rakentunut musiikki toimii hienona kontrastina lyriikoille ja Maynardin lausumista lähenevälle laulamiselle. Tällaisesta erinomaisena näytteenä on levyn toinen kappale Dozo, joka taustoiltaan vain toistaa alussa annettua rytmiä. Toisenlainen esimerkki on ja albumin vahvimpia esityksiä edustaa Momma Sed. Sen melodiassa on toolmaista synkkyyttä, mutta biisi on toteutettu pehmeäkielisellä kitaralla ja koneistetuilla rummuilla.

V Is For Vagina on kaikin puolin onnistunut levy. Arvostamieni muusikkojen sivuprojekteista Puscifer jakaa kärkisijaa Mad Seasonin ja Mr. Bunglen kanssa, jotka nekin aikoinaan onnistuivat siinä, missä moni epäonnistuu.

Lisää luettavaa