SUEDE: A New Morning

Arvio julkaistu Soundissa 6/2011.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Jo pelkästään niihin liittyvien muistojen takia Sueden kaksi ensimmäistä albumia (Suede, 1993 ja Dog Man Star, 1994) kuuluvat rakkaimpien levyjeni joukkoon, elämäni soundtrackin kulmakiviin. Siksi on jälleen hieno huomata, että ne ovat virheettömiä rockklassikoita – täysin riippumattomia julkaisuajasta.

Arvio

SUEDE
A New Morning
Edsel

YHTEISARVIO:
Suede: Suede ★★★★★
Suede: Dog Man Star ★★★★★
Suede: Coming Up ★★★★
Suede: Head Music ★★★
Suede: A New Morning ★★★

Jo pelkästään niihin liittyvien muistojen takia Sueden kaksi ensimmäistä albumia (Suede, 1993 ja Dog Man Star, 1994) kuuluvat rakkaimpien levyjeni joukkoon, elämäni soundtrackin kulmakiviin. Siksi on jälleen hieno huomata, että ne ovat virheettömiä rockklassikoita – täysin riippumattomia julkaisuajasta.

Kerrankin englantilaiset weeklyt olivat oikeassa. Jo ennen The Drowners -ensisinglen julkaisua Melody Maker julisti Sueden Britannian parhaaksi bändiksi, ja sitä yhtye muutaman vuoden ajan olikin.

Usein sanotaan, että  Sueden musiikissa yhdistyivät Bowien 1970-luvun rockkausi sekä The Smiths. Laulaja Brett Andersonin ja kitaristi Bernard Butlerin laulut olivat dramaattisia, mutta niissä oli särmää. Ne olivat avoimen romanttisia mutta myös paheellisia. Ne olivat kuin tehtyjä nuorille haaveilijoille kautta maailman.

Aluksi Suede jatkoi perinnettä, jonka mestari The Smiths oli. Kaikki julkaistut kappaleet olivat yhtä merkityksellisiä. Singlejen b-puolillekin riitti unohtumattomia aarteita: My Insatiable One, My Dark Star, Killing Of A Flash Boy, Europe Is Our Playground ja niin edelleen. Kun bonusraidoista tuli toissijaisia, elettiin lopun alkua.

Ensimmäinen albumi ratsasti korskeasti särisevän rockin ja pakahduttavien balladien tasapainolla sekä kiihkolla, jota brittiläisessä rockissa ei oltu vähään aikaan kuultu. Toista levyä äänittäessään Suede ajoi umpikujaan. Jo tällaisena Dog Man Staria voi kuvailla suuruudenhulluksi. Millainen siitä olisi tullut, jos Bernard Butler olisi saanut tahtonsa läpi? Vihjeen siitä antaa The Asphalt Worldin täyspitkä versio, joka vihdoin julkaistaan.

Bernard Butler erosi Suedesta kolme kuukautta ennen Dog Man Starin ilmestymistä, mutta yhtye jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hänen tilalleen palkattiin 17-vuotias makuuhuonekitaristi Richard Oakes. Seuraavalla albumilla (Coming Up, 1996) nuorukainen teki kappaleita Andersonin rinnalla. Tuloksena oli Sueden tarttuvin sekä suosituin levy. Trash-single meni lista­ykköseksi jopa Suomessa. ­

Sueden tarina olisi saanut täydellisen lopun kolmannesta levystä. Etäinen Head Music (1999) ja eksynyt A New Morning (2002) muodostavat vain mitättömän jälkikirjoituksen.

Nyt kustakin levystä on tarjolla kahden cd:n ja yhden dvd:n laitos – kaikki b-puolet, paljon demoja, promovideot, keikkoja, uusia haastatteluja ja niin edelleen. Brett Andersonin avoimien saatetekstien nostalgia kouraisee syvältä.

Jos olet joskus rakastanut Sueden musiikkia, nyt on aika rakastua uudelleen. Jos et ole yhtyeeseen perehtynyt, vieläkään ei ole liian myöhäistä.

Lisää luettavaa