SUEDE: Night Thoughts

Arvioimme Suede-uutuuden ja jututimme bändin.

SUEDE
Night Thoughts
Warner

Suede on aina kuulostanut nuorelta. Siltä se kuulosti myös comeback-levyllä Bloodsports (2013), vaikka miesten mittarissa olikin jo hyvän matkaa yli 40 vuotta.

Mutta ei enää. Night Thoughtsissa yllättävintä on nimittäin se, että Suede kuulostaa ikäiseltään. Levy henkii elämänkokemusta, seesteisyyttä, surua ja pettymyksiä. Ikä kuitenkin pukee Suedea yllättävän hyvin. Night Thoughtsista nautittavan tekee se, kuinka luontevalta, teeskentelemättömältä ja rennolta yhtye kuulostaa. Vaikka levy on tumma, jopa synkkä, on se myös todella ylevä ja uljas. Sovitukset ovat massiivisia, Richard Oakes räimii kitaroita kiihkeästi ja Brett voihkii kuten vain hän osaa.

Singleinä julkaistut Outsiders ja Like Kids ovat erinomaisia kappaleita ja muodostavat levylläkin kiintopisteet. Niiden ympärille rakentuu albumi, jonka läheskään jokainen raita ei ole samanlainen pophitti, mutta joka muodostaa tavattoman vahvan ja ehyen kokonaisuuden. Pale Snow’n tyyliset pienet välikappaleet ovat yhtä oleellisia kuin I Can’t Give Her What She Wantsin tai albumin upeasti päättävän The Fur & The Feathersin kaltaiset pakahduttavan tunteelliset popteokset.

Sueden toinen tuleminen on vahvalla pohjalla. Taukoa edeltäneen, väsyneen A New Morningin (2002) jälkeen en olisi lyönyt sen puolesta latiakaan vetoa, mutta harvoin sitä on näin mielellään väärässä.

Mikko Meriläinen


”Me emme edes yritä jahdata isoja radiohittejä, joten meillä oli vapaus tehdä vaikkapa tällainen hyvin tumma albumi.”

Soundin kysymyksiin vastailivat laulaja Brett Anderson ja basisti Mat Osman. Tiesittekö julkaisevanne Night Thoughtsin jo Bloodsportsia tehdessänne?

– Emme tienneet, päätimme jatkosta vasta sen jälkeen. Emme halunneet joutua oravanpyörään, joten pidimme tietoisesti kaiken auki. Bloodsportsin tekeminen oli kuitenkin niin mukavaa, että halusimme kaikki tehdä lisää, Mat toteaa.

– Koska Bloodsports otettiin niin hyvin vastaan ja se menestyikin ihan mukavasti, meil- lä oli vapaus tehdä seuraavaksi jotain selkeästi kunnianhimoisempaa, Brett pohtii.

Albumi on tosiaan hyvin erilainen kuin Bloodsports. Oliko sen tekoprosessikin erilainen?

– Todellakin, Brett sanoo painokkaasti.

– Äänitimme kaikki pohjat yhdessä hyvin intensiivisessä sessiossa. Sen sijaan että olisimme keskittyneet yksittäisiin biiseihin, käytimme aikaa kokonaisuuden miettimiseen ja pohdimme, kuinka biisit toimivat keskenään.

Albumin jokaiseen kappaleeseen on tehty video, mistä idea siihen lähti?

– En tiedä, jostain se vain tuli, Mat naurahtaa. – Halusimme, että videot toimivat myös itsenäisinä lyhytelokuvina, etteivät ne vain kuvita Brettin tekstejä. Keskustelimme ohjaajan kanssa ja olimme prosessissa mukana alusta loppuun, mutta emme juurikaan puuttuneet hänen näkemykseensä.

Tällä albumilla kuuluu hyvällä tavalla teidän ikänne. Lienette samaa mieltä siitä, että ette olisi parikymppisinä pystyneet tekemään tällaista?

– Emme tosiaankaan olisi pystyneet, Brett huokaisee.

– Tämän levyn teemoja ovat kuitenkin ikääntyminen, kuolema, vainoharhaisuus…

90-luvulla Suede oli mainstreamia, mutta nykyinen mainstream-soundi on jotain hyvin erilaista. Miltä nykytilanne teistä tuntuu?

– Sen sijaan että valittaisimme siitä, etteivät albumit myy niin paljon kuin silloin joskus, nautimme tilanteen mukanaan tuomasta vapaudesta. Me emme edes yritä jahdata isoja radiohittejä, joten meillä oli vapaus tehdä vaikkapa tällainen hyvin tumma albumi, Brett painottaa.

– Olemme onnekkaita, että meillä oli ne suursuosion vuodet, se oli hyvin jännittävää aikaa – mutta myös erittäin vaativaa ja raskasta. Sellainen ei ole kovin terve tilanne. Comebackin jälkeen olemme työskennelleet täysin erilaisessa tilanteessa.

Entä tästä eteenpäin? Onko Sueden paluu pysyvä vai otatteko päivän kerrallaan?

– Yritämme tehdä niin lyhyitä suunnitelmia kuin mahdollista, Mat sanoo.

– En missään nimessä haluaisi tämän tuntuvan päivätyöltä. Olisi aivan liian helppoa tehdä monivuotissuunnitelma ja sitten kulkea sen läpi kuin unissaan.