SUEDE: Bloodsports

SUEDE
Bloodsports
Warner Music

Joulukuussa 2010 Suede päätti paluukiertueensa juhlittuihin keikkoihin Lontoon O2-areenalla. Silloin laulaja Brett Anderson totesi, että yhtye nauhoittaa uutta materiaalia vain, jos kaikki ovat varmoja siitä, että luvassa on ällistyttävä levy. Tietenkin lausunnon voi tulkita myös niin, että taatusti Suede äänittää uuden levyn, jos joku suostuu maksamaan viulut ja muut kulungit.

Sueden kaksi ensimmäistä albumia (Suede, 1993 ja Dog Man Star, 1994) olivat kiihkeitä ja rosoisia levyjä, jotka saivat elinvoimansa Andersonin ja kitaristi Bernard Butlerin välisestä hankauksesta. Butlerin lähdön jälkeisellä Coming Upilla (1996) yhtye saavutti kaupallisen huippunsa, mutta se myös tuli sieltä vauhdilla alas. Kun Suede vihdoin vuonna 2003 hajosi, kovin moni ei jäänyt kaipaamaan.

Tällä paluulevyllä Suede esiintyy myöhemmässä kokoonpanossaan. Kitaraa soittaa siis Richard Oakes, joka vedettiin aikoinaan mukaan suoraan äidin hel-moista. Hänen tyylinsä ja soundinsa ovat yhä viimeistä piirtoa myöten Butlerin soittoa jäljitteleviä.

Jonkinmoisesta jäljittelystä on kyse myös koko Bloodsports-levyllä. Jos vertauskuvia rakastava Anderson ei laulaisi todella komeasti ja antaumuksella, siis asiaansa uskoen, kyseessä olisi taas yhden omasta kaikkivoipaisuudestaan sokaistuneen yhtyeen parodia omasta menneisyydestään. Keskiverron materiaalin toimivimpia tapauksia ovat kepeä It Starts And Ends With You -single ja epätoivon voimalla rokkaava Snowblind. Balladeista parhaiten onnistuu muhevilla uruilla maustettu Sometimes I Feel I’ll Float Away.

Nykyään Suede on ennen kaikkea nuoruuttaan 1990-luvulla eläneiden nelikymppisten nostalgia-akti. Eivätkä nykyajan nuoret löydä Suedea ihan mukavan Bloodsports-levyn, vaan muinoin julkaistujen mestariteosten kautta. Siinä mielessä maailma on armoton mutta reilu.